maanantai 6. huhtikuuta 2020

Omavaraisempaa elämää 2020 osa 4

Kuukauden ensimmäinen maanantai ja #suuntanaomavaraisuus -sarjan aika. Eipä olisi uskonut kuukausi sitten, minkälaisessa maailmassa tänään eletään. Kuinka ajankohtaisia nämä omavaraisuusjutut nyt ovatkaan. Uskoisin, että tänään monessa sarjaan osallistuvassa blogissa sivutaan myös koronavirusta. Yhteisenä aiheena on nimittäin sekä omavaraisuussuunnitelmien tilannekatsaus että hygienia. Olemme kirjoittaneet porukalla omavaraisuudesta, kotivarasta ja nyt hygieniasta. Aiheet on päätetty aikana, jolloin koronasta ei kukaan ollut kuullutkaan, joten on jopa vähän pelottavaa, kuinka ajankohtaiseksi aiheet ovat nyt nousseet.

Jos liityit seuraan vasta nyt ja omavaraisuus tai kotivara kiinnostaa, niin alla koottuna linkit sekä kotivara- kirjoituksiin että Suuntana omavaraisuus- sarjan aiempiin osiin.

Kotivaraan liittyvät kirjoitukset:

Kotivara arjen turvana
Vuorokausi ilman sähköä

Suuntana omavaraisuus-sarja:

Kausi 2019
osa 1, osa 2, osa 3, osa 4, osa 5, osa 6, osa 7, osa 8

Kausi 2020
osa 1, osa 2, osa 3

Sitten tämän päivän aiheisiin. Omavaraisuus suunnitelmat ovat edenneet sen verran, että tomaatit on kylvetty ja ne ovat taimella. Muuten esikasvatuksen kanssa odottellaan vielä. Parin viikon sisällä kylvetään kasvihuone- ja avomaankurkut. Myös kesäkurpitsat esikasvatetaan, mutta niilläkään ei ole vielä kiire.

Kesäkalastuskautta on valmisteltu tervaamalla vene. Toivottavasti terva ehtii kuivaa ennen kuin järvestä lähtevät jäät. Järven selkä on jo jäistä vapaa, mutta rannat jäässä, joten vielä ei vesille pääse.



Myös polttopuita on tehty ja se urakka jatkuu vielä. Muuten lähinnä odotellaan kevään etenemistä ja pääsyä kasvimaan kimppuun. Se hyvä puoli tästä koronasta on, että on normaaliakia enemmän aikaa touhuta kotona. Vaikka meillä on niin onnellinen tilanne, että työpaikat eivät ole vaarassa eikä lomautuksetkaan ole todennäköisiä. Mutta työn ulkopuolella kalenteri on tyhjentynyt kaikesta, joten nyt puuhaillaan kotona.

Kuulumisten lisäksi tarkoitus oli kirjoittaa hygieniasta, joten katsastetaan meidän talouden peseytymistilat. Mehän tosiaan asumme vanhassa talossa ilman vesivessaa ja suihkua. Pesäytymistiloina on pihasauna, johon vesi kannetaan kaivolta ämpäreillä. Saunalla on puilla lämpiävä vesipata, jolla on helppo pesuvettä lämmittää ilman, että tarvitsee välttämättä saunaa lämmittää. Kesällä varsinkin käymme pesulla usein ilman saunaa eli tavallaan "vain suihkussa". Talvella lämmitämme saunan pari kolme kertaa viikossa sekä käymme silloin tällöin uimahallissa kirkonkylällä. Talvella ei siis esimerkiksi hiuksia pestä joka päivä vaan vain saunapäivinä.


Taloon meillä tulee nykyään pirttiin lämmin juokseva vesi. Tästä on tarkemmin kerrottu tässä kirjoituksessa. Asuimme pari vuotta kokonaan ilman juoksevaa vettä, joten tuo yksikin hana tuntuu edelleen luksukselta. Varsinkin nyt kun on erityisen tärkeää pestä käsiä, niin onhan se helppoa kun tulee lämmintä vettä hanasta. Myös muut pienet esim. kasvojen pesut on helppo hoitaa tämän avulla.

Useat pitävät meidän asuinoloja silti aika alkeellisena, mutta itse siihen on jo niin tottunut ettei asiaa edes ajattele. Ja jos alkaa saunalle vesien kantaminen ärsyttämään, niin kannattaa lähteä lomalle mökille. Varsinkin talvella mökkeilyn jälkeen arvostaa taas kodin verrattain helppoa vesihuoltoa.

Jotta mökillä pääsee saunaan ja pesulle, saa aika monta hikipisaraa vuodattaa. Ensin lapioidaan metriseen hankeen polku saunalta alas jokivarteen. Lumikengät jalkaan ja ämpäreiden kanssa avannolle 50 metrin päähän. Avantoa ei tarvinut tehdä vaan luonto on sen hoitanut virtaavaan jokeen.



Ämpäreiden kanssa takaisin saunarantaan, lumikengät pois ja muodikas porrastreeni saunalle. Ja tätä toistetaan niin monta kertaan, kunnes saunalla vesipata ja saavi on täynnä. Tätä hommaa kun tekee parikin viikkoa joka päivä, niin kotiin palattua tuntuu, että meillä on kaikki maailman mukavuudet.

Lämmintä vettä osaa aivan eritavalla arvostaa, kun sitä ei ole ihan rajattomasti koko ajan tarjolla. Toisaalta sekä kotona että mökillä peseytyminen onnistuu normaalisti vaikka sähkökatkon aikana. Vesi nousee kaivosta tai joesta lihasvoimalla ja lämpiää puilla. Polttopuutkin kun tehdään itse, niin voisi sanoa, että olemme aika omavaraisia peseytymisen suhteen. Saippuan teko kyllä pitäisi vielä opetella.

Lopuksi tuttuun tapaan linkit sarjan muihin blogeihin:

Tsajut
https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2020-osa-4/

Korkeala
https://www.korkeala.fi/suuntana-omavaraisuus-2020-hygienia/

Urban Farming kaupunkiviljely
https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2020/04/hygienian-merkitys-puutarhailussa-ja.html

Harmaa torppa
https://www.harmaatorppa.fi/2020/04/omavaraisuutta-vuonna-2020-osa-4.html

Puutarhahetki
https://puutarhahetki.blogspot.com/2020/04/unelmana-omavaraisempi-elama-hygienia.html

Jovelassa
https://www.omavarainen.fi/l/puhtaatpuhteet/

Iso-Orvokkiniitty
https://iso-orvokkiniitty.fi/blog/karanteenikevat/

Laura eli Javis
https://lauraelijavis.wordpress.com/2020/04/06/vuoden-2020-tomaatit-ja-muita-hyotykasvien-taimia

Sarin puutarhat
https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2020/04/hygienia-taimikasvatuksessa-ja.html

Oma tupa, tontti ja lupa
https://omatupajatontti.blogspot.com/2020/04/elettiin-ennenkin.html

Rouva Yrttinen
https://rouvayrttisen.blogspot.com/2020/04/hyvinvointia-ja-hygieniaa-luonnosta.html

Rakkautta ja maan antimia
https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2020/04/suuntana-omavaraisuus-2020-osa-4.html

Koivun juurella
https://koivunjuurella.blogspot.com/2020/04/suuntanaomavaraisuus-sarja-hygienia.html

Airot ulapalla
https://airotulapalla.blogspot.com/2020/04/suuntana-omavaraisuus-2020-huhtikuu.html

Caramellia
https://caramellia.fi/huhtikuun-kuulumiset/


12 kommenttia:

  1. Voi kun netin kautta voisi haistella :D haistelisin mielelläni tuota veneenterveuskuvaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähimmät mökkiläiset on myös joka kevät ihan innoissaan, kun me tervataan venettä. Se tuoksu on kuulemma kevään merkki :)

      Poista
  2. Voi kun olisi tuollainen käsipumppu kaivossa :) Tuumailin että sellainen olisi hieno meidän vanhempaan kaivoon, sieltä siis ei oteta juomavettä mutta puutarhaan voisi pumpata. Nuo käsipumput ovat vaan varsin arvokkaita kapistuksia. Polttopuita pitäisi täälläkin tehdä, pilkottavana on talvella kaadettu iso koivu. Pöllit ovat puolisen metriä paksuja joten ilman traktorin apua ei pilkkominen onnistu. Nyt vaan vähän viivästynyt tämäkin urakka koronan takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on myös isoja kuusipöllejä, joihin kyllä otetaan klapikone avuksi.

      Poista
  3. Onpa teillä muhkeasti lunta ollut siellä! Täällä ei ole luotu polkuja lumen keskellä mihinkään suuntaan, kun talvi on tarjoillut lähinnä vesisadetta :( No, toisaalta on sitten saunavettä piisannut kaivoa käyttämättä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän mökki on siis Inarissa, siellä lunta riittää. Kotona ei ole tänä talvena lumitöitä tarvinut tehdä.

      Poista
  4. Ihmiset kokevat työksi erilaisia asioita. Teillä on arjen touhua, josta joku voisi sanoa, että huh mikä työmaa. Tekemisistänne on aina mukava lukea.

    VastaaPoista
  5. Askeettisuus riippuu tosiaan paljon siitä mihin vertaa. Ei mökillä vesien kantaminen häiritse pätkääkään, mutta kyllä kotona tulisi äkkiä suihkua ikävä, sille kun varataan arjessa viitisen minuuttia aikaa. Ei siinä paljon vettä lämmiteltäisi.

    VastaaPoista
  6. Uteliaana kysyn miksette Lapissa sulata lumesta pesuvettä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumesta veden sulattaminen vie aika paljon enemmän energiaa (polttopuuta) ja Lapissa lumi on usein höttöä pakkaslunta jossa vesiarvo on aika alhainen. On ehkä kuitenkin helpompi/nopeampi kantaa joesta vesi kun sulattaa sama määrä lumesta. Mutta on sitä lumesta sulattamistakin jiskus tehty.

      Poista
  7. Iski aivan valtava venekateus vaikka eihän tässä nyt varsinaisesti ainakaan tulevana kesänä kauheasti vesille ehdi. Mutta vielä jonain päivänä kun aika on oikea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuvene vaatii vähän enemmän huoltoa, mutta onhan siinä tunnelmaa :)

      Poista