Meillä huhtikuu meni vielä melko talvisissa tunnelmissa, kun vietimme reilun viikon Lapin lumilla. Siellä ei omavaraisuusasiat paljon mielessä olleet, mutta saimme sentään parin päivän ruuat pilkittyä. Paistettuilla rauduilla pääsimme herkuttelemaan. Tuon Utsjoelle suuntautuneen pilkkireissun jälkeen voi todeta, että nyt on oikeasti talvikalastuskausi ohi.
Kotiin palattuamme kotijärvestä lähtivät jäät, mutta venettä emme ole ehtineet laskea vielä vesille. Onneksi naapuri oli ehtinyt kesäkalastuskauden aloittaa ja toi meillekin viikonloppuna kalaa.
Lomareissun ajan äitini huolehti taimien kastelusta ja hyvin huolehti. Purjot koulin ennen reissuun lähtöä ja niistä osa oli kuihtunut, mutta suurin osa on hengissä vielä. Nyt voin jo todeta, että purjoja olisi voinut kylvää enemmänkin tai ainakin nyt hengissä olevien taimien olisi syytä pysyäkin hengissä.
Taimet ovat olleet lasikuistilla valohoidossa päivät (paitsi viime päivinä, kun talvi päätti tulla takaisin) ja tämä onkin taimia virkistänyt ihan silminnähden. Yöksi olen kaikki vielä kiikuttanut sisälle, ettei pakkanen yllätä. Joka keväinen taimien juoksutus sisään ja ulos, on siis alkanut.
Onnettoman pieniltähän nuo itse kasvatetut tomaatin taimet näyttävät, kun vertaa näihin naapurin viljelijältä saatuihin... Naapuri tosiaan tarjosi ylijäämä taimia minulle ja tottahan toki ne kelpasivat. Taimet ovat asuneet saunakammarissa muutaman viikon ja lämpiminä päivinä ulkoilleet terassilla. Kohta pääsevät toivottavasti muuttamaan kasvihuoneeseen.
Kasvihuone tosin on vielä tässä mallissa. Kahtena päivänä ollaan sitä kasattu ja kehikko on melkein jo pystyssä. Ikean kalusteet jäävät kyllä osien määrässä ihan kakkoseksi tähän kasvihuoneeseen verrattuna. Usko on kuitenkin luja, että tämä vielä saadaan kasaan kevään aikana.
Viikko sitten ajattelin, että mitä ihmettä kirjoitan tänään, kun tuntui että ollaan vaan reissattu ympäri maata ja kaikki työt kotona on jäänyt tekemättä. Mutta otettiin viikonloppuna kunnon kiri kevättöissä ja paljon saatiinkin aikaan.
Tehtiin polttopuita naapurille, omat puut odottava vuorossa seuraavaksi.
Siirrettiin kasvulaatikot uuteen paikkaan pois kasvihuoneen tieltä.
Aloitettiin kasvihuoneen pystytys ja saatiin melkein runko pystyyn.
Toisaalta oli hyvä, että olimme Lapissa sen kaikkein lämpimimmän ajan, joten ei tullut kiusausta aloittaa istutus- ja kylvötöitä. Ne olisivat menneet ihan hukkaan, kun raju takatalvi iski viime viikolla. Lunta täällä ei mahdottomasti satanut, mutta kunnon pakkasöitä oli muutama. Onneksi luontokaan ei ollut ehtinyt puhjeta kukkaan, joten esimerkiksi mustikat säästyivät näiltä pakkasilta. Alla oleva kuva on eiliseltä aamulta ja viime yönäkin oli neljä astetta pakkasta.
Huomaan, että en sitten kirjoittanut mitään maanparannuksesta tai kasvimaan perustamisesta. Sen verran sentään maanparannuksen eteen viikonloppuna tein, että kasvihuoneen perustuksia kaivettaessa löytyneet kastemadot kiikutin jälkikompostointi kompostiin töihin :D
Onneksi maanparannuksesta, kasvimaan perustamisesta ja aitojen rakentamisesta löytyy varmasti luettavaa sarjan muista blogeista. Tässä linkit, käykäänhän lukemassa!
Tsajut: https://tsajut.fi/suuntana-omavaraisuus-osa-4
Sarin puutarhat: https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2019/05/maanparannus-omavaraisuus-kotipihalla.html
Metsäläisten elämää: https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2019/05/omavaraisempaa-elamaa-2019-osa-4.html
Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarhablogi: https://puutarhahetki.blogspot.com/2019/05/unelmana-omavaraisempi-elama-kasvimaa.html
Kohti laadukkaampaa elämää: https://varmuusvara.blogspot.com/2019/05/suuntana-omavaraisuus-osa-4.html
Urban Farming: https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2019/05/maa-ratkaisee-onnistumisesi.html
Palokankaan pientila: https://palokankaanpientila.blogspot.com/2019/05/yhteispostaussarja-kasvimaa-ja.html
Elämää korvessa: https://elamaakorvessa.blogspot.com/2019/05/suuntana-omavaraisuus-2019.html
Korkeala: https://www.korkeala.fi/?p=2042
Maalaiskaupungin piha: https://maalaiskaupunginpiha.blogspot.com/2019/05/suuntana-omavaraisuus-osa-4.html
Alussa oli Vehkosuo: https://vehkosuo.blogspot.com/2019/05/kyykyhaaste.html
Riippumattomammaksi: https://riippumattomammaksi.blogspot.com/2019/05/projekti-omavaraisempi-elama-2019.html
Laura eli Javis: https://lauraelijavis.wordpress.com/2019/05/06/askeleitani-kohti-omavaraisuutta-osa-4
Torpan tyttö: http://torpantytto.com/2019/05/06/jarvikalaa-ja-kevatjuttuja
Sorakukka: https://sorakukka.com/?p=209
Villa Koira: https://kah-villakoira.blogspot.com/2019/05/haasteita-ilmassa.html
Ku ite tekee: http://www.kuitetekee.com/2019/05/06/suuntana-omavaraisuus/
Maatiaiskanasen elämää: https://maatiaiskananen.blogspot.com/2019/05/varikasta-omavaraistelua-osa-2.html
Luomulaakso: https://luomulaakso.fi/?p=17718
Stellan kolmas luonto: https://www.kolmasluonto.fi/2019/05/maanparannusta-elainten-ehdoilla.html
Jovelan Talopäiväkirja/ omavarainen.fi: https://www.omavarainen.fi/l/kasvimaanperustaminen
Rakkautta ja maanantimia: https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2019/05/omavaraistelevaa-elamaa-2019-osa-4.html
Harmaa torppa: https://www.harmaatorppa.fi/2019/05/omavaraisuutta-vuonna-2019-osa-4.html