maanantai 4. maaliskuuta 2019

Omavaraisempaa elämää 2019 osa 2

Kuukausi hujahti vauhdilla ohi ja on taas omavaraisblogien yhteispostauksen aika. Helmikuussa on päästy nauttimaan kauniista aamuruskoista aamulenkeillä ja epätavallisenkin lämpimistä lähes keväisistä päivistä. Kuitenkin on pitänyt muistuttaa itseään, että on todella vasta helmikuu ja kevät ei oikeasti tule vielä pariin kuukauteen. Vaikka sormia syyhyttää jo puutarhahommiin, niin helmikuu on ollut vielä hyvin rauhallinen kuukausi omavaraisuushommien suhteen. Niinpä päätimme porukalla, että nyt on hyvä hetki vähän esitellä itseämme. Blogeihin on varmasti myös tämän sarjan myötä eksynyt uusia lukijoita, joten senkin suhteen on paikallaan vähän kertoa ketä täällä blogin takana oikein puuhailee.

Metsäläisten elämää viettää päijäthämäläisessä maalaiskylässä emäntä ja isäntä. Touhussa mukana myös pohjanpystykorva Pihka. Muita kotieläimiä ei meiltä löydy. Asumme vuonna 1926 rakennetussa hirsitalossa ilman kaikkia nykyajan mukavuuksia. Vakituisesti täällä emännän mummolassa, olemme asuneet kohta kolme vuotta, sitä ennen vietimme täällä paljon vapaa-aikaa.  Emännän vanhemmat asuvat lähistöllä ja ovat kaikessa puuhassa paljon mukana oli kyse sitten polttopuiden teosta tai kasvimaan kitkemisestä.

Pihassa meillä on kasvimaa ja marjapensaita, mutta muuten omavaraisuutemme perustuu ympäröivän luonnonantimien hyödyntämiseen. Metsiä täällä riittää ja kalaisa järvi on aivan vieressä. Metsästä kerätään villiyrtit, marjat ja sienet sekä isäntä metsästää. Kalastus on iso osa omavaraisuuttamme, lähinnä verkkokalastamme.

Vapaa-aikaa vietämme myös Inarissa, johon olemme pari vuotta rakentaneet mökkiä. Niinpä pääsemme hyödyntämään myös pohjoisen hillasoita ja villiyrtti apajia. Erämaavaellukset sekä kesällä että talvella kuuluvat harrastuksiimme. Metsässä siis viihdymme arkena ja vapaalla.

Sitten helmikuun kuulumisiin, onko mitään tapahtunut omavaraisuuden edistämiseksi? No täytyy myöntää, että eipä juuri ole.

Talvikalastus on toki jatkunut, verkoilla on käyty kerran viikossa. Tyhjin käsin ei ole jäältä kotiin tarvinut tulla vaan aina on jotain saalista verkoissa ollut. Enimmäkseen haukia, mutta on verkkoihin uinut myös muutama taimen, kuha ja made. Monipuolia kalaruokia on päästy syömään. Nyt kevättä kohti kalasaaliit yleensä pienevät, kala ei oikein liiku aktiivisesti, mutta eiköhän haukia verkkoihin eksy jatkossakin. Jäällä keli on vaihdellut 20 cm vesisohjosta tämän hetken mainioihin potkukelkkakeleihin.


Taimien esikasvatus on aloitettu paprikalla, basilikalla, purjolla, tomaatilla sekä mäkimeiramilla. Jotta saisi jotain tuoretta vihreää leivän päälle ja salaatteihin, laitoin myös herneitä versomaan. Ensimmäisen versot saa lähipäivinä napsaista käyttöön.

Kasvihuoneen rakentaminen on ollut mielessä paljonkin ja kävin jo vähän penkomassa ladossa ikkunavarastoja sekä pyörin pihamaalla miettien sopivaa paikka kasvihuoneelle. Kasvihuoneen rakentaminen piti kyllä olla tavoitelistan häntäpäässä, mutta katsotaan kiilaako sieltä kevään edetessä ylemmäs listalla.

Katseet on käännetty myös kohti seuravaa talvea vaikka tätä nykyistäkin on vielä jäljellä. Nyt on nimittäin oikea aika kaataa puita polttopuiksi ja kevään aikana tehdä ne klapeiksi, jotta ehtivät kesän aikana kuivaa. Meillä tosin on liiterissä puita niin paljon, että voisimme hyvin pitää parikin välivuotta polttopuiden teossa. Sattui kuitenkin niin, että naapurissa oli ammattilaiset kaatamassa puita, joten kaadatimme samalla meiltä muutaman ongelma puun. Puut olivat lähellä sähkölinjaa tai maantietä, eikä niitä auttanut amatöörin itse lähteä kaatamaan. Ammattilaiset hoitivat homman turvallisesti ja ajoivat vielä rangat pinoon valmiiksi. Siinä ne nyt odottavat klapeiksi tekoa.

Siinäpä ne helmikuun kuulumiset ja edistysaskeleet sitten olikin. Kevättä kohti mennään vauhdilla ja eiköhän kuukauden päästä ole jo paljon enemmän kerrottavaa :)

Emäntä

Tässä linkit sarjan muihin blogeihin :)


Urban Farming kaupunkiviljely: https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2019/03/omavaraisuus-ja-me-seka-lierot.html

Tsajut: https://tsajut.fi/suuntana-omavaraisuus-osa-2/

Sarin puutarhat: https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2019/03/mina-sariw-omavaraisuus-kotipihalla.html‎

Maalaiskaupungin piha: https://maalaiskaupunginpiha.blogspot.com/2019/03/eteneminen-ja-esittely.html

Laura eli Javis: https://lauraelijavis.wordpress.com/2019/03/04/askeleitani-kohti-omavaraisuutta-osa-2

Ku ite tekee: http://www.kuitetekee.com/2019/03/04/osittainen-omavaraistalous/

Riippumattomammaksi: https://riippumattomammaksi.blogspot.com/2019/03/projekti-omavaraisempi-elama-2019.html

Korkeala: https://www.korkeala.fi/suuntana-omavaraisuus-mutta-millainen-porukka-taalla-suunnistaa

Saman otavan alla: https://www.samanotavanalla.fi/?p=1799

Airot ulapalla: https://airotulapalla.blogspot.com/2019/03/suuntana-omavaraisuus-kuka-mita-ja-miksi.html

Villa Koira: https://kah-villakoira.blogspot.com/2019/03/omavaraisesti-oma-itseni.html

Torpan Tyttö: http://torpantytto.com/2019/03/02/inventaario-pakastimessa

Caramellia: https://caramellia.fi/pysaytyskuvassakaikkihyvin/

Villa Kotiranta: http://www.villakotiranta.fi/?p=1114

Alussa oli Vehkosuo: https://vehkosuo.blogspot.com/2019/03/mita-kuuluu-kevaan-odotukseen.html

Luomulaakso: https://luomulaakso.fi/luomulaaksossa-elellaan-astetta-ekologisemmin-muttei-unohdeta-nykymukavuuksia/

Kohti laadukkaampaa elämää: https://varmuusvara.blogspot.com/2019/03/askeleita-kohti-omavaraisuutta-2.html

Rakkautta ja maanantimia: https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2019/03/omavaraistelevaa-elamaa-2019-osa-2-keta.html

Iso-Orvokkiniitty: https://iso-orvokkiniitty.fi/blog/punainen-mokki-ja-perunamaa/(avaa uuden välilehden)

Jovelan talopäiväkirja: https://jovelassa.blogspot.com/2019/03/vaaran-vankyran-talon-vaki.html

Mrs Sinn: https://mrssinn.blogspot.com/2019/03/arvot-ja-aika-values-and-time.html

Pienen pieni Farmi: https://pienenpienifarmi.com/?p=390


37 kommenttia:

  1. Mahtavan luonnonläheisen kuuloista elämää. Ihana koira mukana puuhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihka tahtoo olla aina kaikessa touhussa mukana, paitsi kovalla pakkasella ei verkoille suostu lähtemään mukaan, jää mieluummin pirtin lämpöön :D

      Poista
  2. Kalastuksen opettelu olisi kyllä mielenkiintoista. Muutama vuosi sitten löysin kirppikseltä parilla eurolla pilkkimisvälineet mutta eipä niitä ole tullut vieläkään testattua. Olisi tärkeä taito oppia tämäkin! Hieman samantapaisia suuria ikkunoita löytyy täältäkin, ovat olleet varastossa varmaankin kasvihuoneprojektia varten. Nyt tuumailen, että laittelisin niistä aurinkoterassin kanalaan :D Helpottaisi nimittäin kanalan lämpimänä pysymistä kun olisi aitan terassi lasitettuna, ei viima osuisi niin kovaa lännen puoleiseen seinään. Täältähän purettiin vanha kasvihuone viime kesänä. Käyttöähän sellaiselle olisi, mutta paikan valitseminen mietityttää. Paras olisi kun saisi talon ympärille etelä- ja länsiseinälle kasvihuoneet kauttaaltaan... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkaa olla pilkkikelit parhaimmillaan. Minulla tosin ei kärsivällisyys pilkkimiseen tahdo oikein riittää, jos kalaa ei heti tule :) Mielenkiinnolla seuraan teidän kasvihuoneprojektia.

      Poista
  3. Nuotiokahvit metsässä, mikäs se parempaa. Ihanat mökkeilymaiset teillä.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoista lukea keräilijä kalastaja omavaraisuudesta. Ei taida olla mukana toista vastaavista lähtökohdista olevaa blogia. Kireitä siimoja ja herkullisia mättäitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän pitää kalastusta blogissa esillä ja toivottavasti joku muukin innostuisi siitä :)

      Poista
    2. Miten paljon kalaa syötte? Mummuni ja taatani olivat myös hyvin omavaraisia kalan suhteen taatan kalastuksen avulla. Mummu tosin kommentoi vanhoillapäivillään, että joskus ajatteli kidustenkin kasvavan kohta... 😂🤣 Oletteko saaneet ahvenia, eli tunnetteko "keitetyt ahvenen mätimoukku"-herkun?

      Poista
  5. Teidän touhunne ovat aina yhtä mielenkiintoista luettavaa. Kiitos muuten muistutuksesta, meillä löytyy myös pihamaalta muutama lampaiden järsimä puu ja ne tosiaan pitäisi kaataa, että ehtivät kuivua syksyksi. Jotenkin ei ole pää ollenkaan tätä rekisteröinyt, mutta tässä postaustasi lukiessa iski ahaa-elämys :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, teidän touhuja on myös aina mielenkiintoinen lukea :) turvallista puiden kaatoa.

      Poista
  6. Olipa mukava lukea teidän kuulumisia, kiitos.
    Meilläkin täällä on menossa puusavotta ensi talvea varten. Se on sitten mukavaa askaretta.
    Kivoja maaliskuun päiviä täältä Tuiskulasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puusavotta on ihan mukavaa puuhaa. Te taidatte ahkeroida polttopuut ihan lihasvoimalla? Me turvaudumme kyllä klapikoneeseen, mutta on siinä pinoamisessa ym. puuhaa silti riittämiin.

      Poista
    2. Juu, lihasvoimalla :D Juuri tänään meille tuli lisää rankoja ja tuumasinkin isännälle joka toi, että puusavotta päivinä me ei mennäkkään salille. Puuhommat on mahtavan kokonaisvaltaista fyysistä askaretta!

      Poista
  7. Teidän blogi tuo mukavaa vaihtelua tähän sarjaan kun painopiste ei olekaan siellä maanviljelyssä. Elämäntapanne vaikuttaa todella mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
  8. Verkkokalastus oli meilläkin tämän vuoden tehtävälistalla. Kouvolassa on vain ollut niin kurjat jäät, ettei mentorimmekaan laittanut verkkoja ollenkaan. Pilkkihommissa on kuitenkin oltu. Teillä tuo omavaraisuus on hiukan eri tavalla toteutettu muihin verraten. Kiva, että olet mukana kirjoittamassa ja tuomassa mukaan erilaista näkökulmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haastava jäätilanne täälläkin alkutalvesta oli, mutta nyt onneksi jäällä ollut lumi muuttui vedeksi ja tuli kovat pakkaset. Jäätä tuli hetkessä 15 cm lisää.

      Poista
  9. Kyllä olisikin mainio lisä ruokapöytään kun olisi tuo kalastusmahdollisuus olemassa, vaan kun ei kovin läheltä löydy. Teidän saaliit näyttää komeilta. Polttopuuhommia tässä on itsekin päästy vähän aloittelemaan, mutta isoin homma on vielä edessä.

    VastaaPoista
  10. Inari on mahtava paikka ja haaveilen, että joku kesä pääsisin sinne taas viettämään aikaa rauhassa. Olette kyllä onnekkaita, kun teillä on kotona ja mökillä ihanat maisemat ja luonnonrauha :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inarissa on kyllä mahtavat maisemat. Nyt toivottavasti päästään niistä enemmän nauttimaan, kun kaikki aika ei mene rakentaessa.

      Poista
  11. nam kuhaa ja haukea :) Mä en kalasta, mutta saan välillä kuhaan ja haukea yhdeltä kyläläiseltä ja pääsen herkuttelemaan kalapihveillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se yleensä riittää, että naapuri kalastaa ja hyödyn saa koko naapurusto :) kyllä mekin ollaan jaettu saalista muille kyläläisille jos on tullut yli oman tarpeen.

      Poista
  12. Tuo teidän talvikalastus on kyllä ihailtavaa! Mekin sitä ollaan joskus harrastettu, mutta kun se kuuluisa ajanpuute rassaa nykyään aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä sitä aikaa on ehkä enemmän, kun ei ole kotieläimiä hoidettavana. Teillä monilla muilla menee siihen aikaa joka päivä. Pari tuntia viikossa tuo talvikalastus vie.

      Poista
  13. Kalastus on tosiaan ihailtava mahdollisuus. Meillä on vähän järviä lähistöllä, muttei nekään tarpeeksi lähellä, että homma toimisi kätevästi. Se on totta, että eläintenpito vie paljon aikaa. Lihantarpeen voisi korvata kalalla ja säästää aikaa näin huomattavasti. Me ei syödä lihaa tai siis kalaa kyllä ja kalastamisen puuttuminen on iso miinus. Mies kyllä on kalastanut paljonkin, mutta nämä lähimmät järvet ei houkuttele vaan joet ja kosket.
    Erittäin hieno meininki teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalastus on järkevää silloin kun järvelle pääsee ilman että joutuu kulkemaan autolla. Ajankäytöllisesti ja saalisvarmuuden takia käytämme lähinnä passiivisia pyyntimuotoja eli verkkoja ja katiskoja. Pilkkiminen, uistelu ja virvelöinti on mukavaa ajankulua, mutta tosi epävarmaa saaliin suhteen.

      Poista
  14. Itselläni ei ole yhtään kokemusta talvikalastuksesta. Oli mielenkiintoista lukea paloja teidän elämästänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvikalastus on monelle vähän vieraampaa, joten mukava kertoa siitä täällä blogissa ja jospa innostaisi muitakin lajin pariin :)

      Poista
  15. Minä olen myös hyvin innokas sienestäjä ja kalastakin tykkään, mutta en muista koska olisin kalastanut. Tai ainakaan saanut kalaa. Siinä olisi kyllä kehittämisen varaa täällä. Itse pyydettyä kalaa olisi hienoa päästä syömään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vaan järvi läheltä löytyy, niin kalaan vaan :) kyllä sitä ihan mato-ongella voi saada vaika ahvenia pannulle. Onkiminen ei vaadi edes kalastuslupaa.

      Poista
  16. Onpa mielenkiintoinen blogi! Meinasin jo heti klikata sivupalkista vanhemman postauksen auki, mutta hillitsin sitten itseni. Tässä kun on vielä tänään monta muuta puuhaa tehtävä. Palaan tänne varmasti :)

    VastaaPoista
  17. Komeita on kalansaaliinne!
    Ja ihana vahti niillä. ;)

    Ihana blogi siulla muutenkin. ❤️

    VastaaPoista
  18. Mä niin positiivisessa mielessä kauteksissani ihailen noita teidän kalasaaliita! Tämä on yksi sellainen osa-alue, joka pitää ottaa edes vähän haltuun täällä tänä vuonna. Jos edes ongella kävisi ja vähän katiskaa uittaisi, kun siihen on lähijärvellä ja merenrannalla mahdollisuus. Muka niin kiire ettei juurikaan ole saanut aikaiseksi lähteä.. Ihanaa, kun inspiroit kalakuvilla! :)

    Ja muutenkin tunnutte asustelevan oikeassa runsaudensarvessa mahtavine ruokamahdollisuuksineen :)

    VastaaPoista