maanantai 21. joulukuuta 2020

Peura tarkasti talteen

Olen aiemminkin kertonut, että omavaraisuutemme lihan suhteen perustuu pitkälti riistaan. Emme kasvata itse mitään eläimiä syödäksemme ne, vaan pyrimme metsästämään tarvitsemamme lihan. Isäntä hoitaa lähinnä metsästyksen vaikka minullakin on tuore metsästyskortti taskussa. Mutta ennenkuin riistaliha on siisteissä vakuumipakkauksissa pakastimessa, vaati se työpanosta meiltä molemmilta.


"Helpoin" tapa täyttää pakastin riistalihalla on kuulua hirviporukkaan, jolloin jahti on seuruejahtia ja myös ruhon paloittelu hoidetaan isommalla porukalla. Tänä vuonna emme kuitenkaan hirviporukassa ole vaan lihan hankinta jää peura- ja kaurisjahdin varaan. Metsästysseurassamme saa lähtökohtaisesti ampua yhden peuran/jäsen, niin kauan kuin lupia riittää. Emme asu kaikkein peuratiheimmällä alueella, joten peuran metsästys vaatii tuuria ja sitkeyttä istua kyttäämässä.

Kuukausi sitten isännän sinnikkyys palkittiin ja hän pääsi peuran vasan ampumaan. Koska tämä saattaa olla tämän syksyn ainoa saaliiksi saatu isompi riistaeläin, niin yritimme hyödyntää saaliin mahdollisimman tarkkaan. Näin tosin pitäisi aina tehdä, että ihmistä varten tapetusta eläimestä hyödynnetään kaikki mahdollinen eikä heitetä mitään hukkaan.



Paistit ja fileet otettiin tarkkaan talteen ja loput lihat jauhettiin jauhelihaksi. Metsästyseuralla on onneksi hyvät lihankäsittelytilat vakuumikoneineen, mutta on sitä joskus peuraa paloiteltu kotona pirtin pöydälläkin. Peuran vasa painoi suolistettuna ja nyljettynä 23 kg ja siitä tuli loppujen lopuksi paisteja 5 kg, fileitä 2,2 kg ja jauhelihaa 3,7 kg eli 11 kg puhdasta lihaa. 




Vaikka lihat yrittää ottaa tarkasti talteen, niin luihin sitä aina jää. Niinpä on tärkeää hyödyntää myös luut. Oikeastaan ainoa keino saada kaikki liha luista irti, on keittää ne. Selkärangan paloista keitettiin perinteinen lihakeitto. Luita keitetään niin kauan, että lihat irtoavat helposti, rapsitaan lihat irti luista liemen sekaan ja heitetään perunoita joukkoon. Pari päivää syötiin tätä keittoa.



Lopuista luista keitettiin vielä lihalientä. Pilkoin luiden kaveriksi porkkanoita ja sipulia uunipellille ja laitoin leivinuuniin ruskistumaan puoleksi tunniksi. Sen jälkeen kaikki kattilaan, sekaan suolaa, pippuria, yrttejä ja tietysti vettä. Tuoreita yrttejä löytyi vielä ulkoa yrttipenkistä, kiitos lauhan alkutalven. Sitten keitetään lientä useampi tunti (keitin 3 tuntia). Lopuksi siivilöidään liemi erikseen ja annetaan jäähtyä. Jäähtyneen liemen pintaan nousee rasva ja jähmettyy, jolloin sen saa kaavittua pois. Lopuksi liemi pakastetaan sopivina annoksina. Tätä voi sitten käyttää keittojen ja kastikkeiden pohjana. Ja irtosi näistäkin luista sen verran lihaa, että niistä yhden kastikkeen tekee.






Lihojen ja luiden lisäksi otin talteen peuran nahan. Aion itse parkita sen pajuparkilla. Nahka on nyt suolattuna varastossa odottassa kevättä. Lisäksi rasvat ja muut "roippeet" käytetään syöttinä minkkiloukuissa. 


Entisaikaan tämäkin peura olisi hyödynnytte vielä tarkemmin suolia myöten, mutta olen ihan tyytyväinen, että näinkin tarkkaan saatiin peura talteen. 

Emäntä


maanantai 7. joulukuuta 2020

Omavaraisempaa elämää 2020 osa 9

 Vuoden viimeinen Suuntana omavaraisuus yhteiskirjoitus. Kiitos taas tästä vuodesta Tsajut-blogin Sadulle ja Korkealan Heikille, jotka ovat luotsanneet tätä sarjaa eteenpäin. Tällä kertaa useimmissa blogeissa ollaan varmaan jo joulutunnelmissa, mutta katsotaan ensin, mitä marraskuussa on touhuttu.


Sulan veden kalastuskausi jatkui marraskuussa ja talviteloille vene käännettiin vasta viime viikonloppuna. Saaliit eivät suuria viime aikoina olleet, mutta on useana päivänä kalaruokaa päästy syömään. Nyt toiveissa on pakkasta ja jäätä, jotta pääsisi talviverkkoja virittämään. Viime talvenahan talvikalastus jäi kokonaan väliin, kun järvi ei jäänyt kunnolla koko talvena.


Marraskuussa pakastimeen tuli täytetty myös riistalihasta, kun isäntä ampui peuran vasan. Toiveissa olisi vielä toinen peura, jotta lihaa olisi tarpeeksi koko vuodeksi. 


Puhdetöitä on myös aloiteltu. Olin viime vuoden tapaan parin päivän pärekoppakurssilla ja kalannahkojakin laitoin parkkaantumaan pienen erän. Muuten on tilauslapasten teko työllistänyt ja niiden neulonnassa täyttyy vielä loppukiri ottaa ennen joulua. Jospa joulun jälkeen olisi aikaa neuloa jotain itsellekin ja jatkaa pärekoppien tekoa.


Nyt alkaa vuoden työt olla tehty ja on aika hetken hengähtää. Joulua vietetään pienellä porukalla syöden, saunoen ja rentoutuen. Aattona sytytämme muutaman muun kyläläisen kanssa kynttilät koko kylänraitille joulutunnelmaa tuomaan. Tämä perinne aloitettiin muutama vuosi sitten ja tällä pienellä teolla saa hyvän mielen monelle ohikulkijalle.

Suuntana omavaraisuus -sarjan merkeissä tapaamme taas ensi vuonna. Lopuksi tuttuun tapaan linkit sarjan muihin blogeihin. 

Vyöhyke 1

Jovela

Vyöhyke 2

Sarin puutarhat

Oma tupa ja tontti

Harmaa torppa

Vyöhyke 3

Tsajut

Rakkautta ja maanantimia

Vyöhyke 4

Puutarhahetki

Korkeala