tiistai 1. toukokuuta 2018

Siirtoistutuksia

Puutarhatyöt ovat päässeet täyteen vauhtiin, viime keväänä aloitettu vuorenkilpien siirtoprojekti jatkui viikonloppuna. Vuorenkilvet on pelastettu kymmenen vuotta sitten serkun mökin rakennustyömaan alta ja silloin ne istutettiin väliaikaisesti kasvimaan kulmaan. No väliaikainen sijoituspaikka venyi siis kymmeneen vuoteen, kunnes vihdoin viime keväänä aloin siirtämään juurakoita.

Ensin täytin kellarin katon ja toivon että pikkuhiljaa vuorenkilvet syrjäyttävät heinän katolla. Hyvin näyttävät viihtyvän uudessa paikassa, ovat siis tässä kuvassa olleet kellarin katolla jo vuoden.


Urakka jäi kesken vuosi sitten, joten nyt viikonloppuna jatkoin. Raivasin kivien ympäriltä heinäkasvustoa pois ja istutin tilalle loput vuorenkilvet.

Tämä kohta on ollut vähän ruma, kun siinä on kasvanut vain heinää eikä sitä ole voinut leikata ruohonleikkurilla, kun on niin paljon kiviä. Nyt näyttää paljon siistimmältä. Ja kasvimaan kulma vapautui vihdoin takaisen alkuperäiseen käyttöön.


Uskaltauduin kylvämään myös yhteen kasvilavaan salaatin siemeniä vaikka täällä yöpakkasia on vielä ollut. Ennuste näyttää kuitenkin jo lämpimämpiä öitä ja päivällähän tuolla lasin alla kyllä lämpöä riittää.

Tänään on ollut sadepäivä, joten pihahommat eivät edenneet. Ehkä ihan hyvä että sade pakotti tekemään välillä rästissä olevia sisätöitä :)

Emäntä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti