Omavaraistelija lähti kesken satokauden kuukaudeksi Inariin

Kuukausi sitten auto oli pakattu ääriään myöten täyteen ja nokka suunnattu kohti pohjoista. Olimme lähdössä kuukaudeksi Inarin mökille. Kyllä, kuukaudeksi pois kotoa kesken satokauden. Mitä ne tällaiset omavaraistelijat oikein on? Tätä mietin vähän itsekin ja surin jo etukäteen ohi menevää sienikautta. Toisaalta edessä olisi hieno kuukausi Lapissa.

Ennen reissua säilöin satoa talteen kuin viimeistä päivää. Tein etikkapunajuuria, keitin tomaattikastiketta, keräsin kanttarelleja, kuivasin kehäkukkia vaikken tiedä mitä niillä teen. Myös muutama sata rapua keitettiin pakkaamisen lomassa pakastimeen, kun rapujuhlia ei siinä kiireessä ehditty pitää. Viimeisenä aamuna keräsin vielä mukaan kasvihuoneesta kaikki kypsät tai edes melkein kypsät tomaatit, kurkut ja paprikat sekä pesin porkkanoita matkaevääksi.

Loppujen lopuksi peltoon ei jäänyt kuin porkkanat, purjot ja maa-artisokat. Lisäksi kasvihuoneeseen jäi melko paljon tomaatin raakileita ja avomaankurkutkin olisivat tehneet vielä jonkin verran satoa. Tiesin, että hukkaan nämäkään eivät mene, vaan vanhempani kyllä hyödyntävät kypsyvät tomaatit ja kurkut.

Mökille päästyämme ei etelään jäänyttä satoa enää harmiteltu vaan nautittiin kuukausi siitä, mitä Lapin luonto tarjoaa. Suurin syy kuukauden Lapin reissuun näin syksyllä, oli Pihka koiramme. Ajatus oli metsästää Pihkan kanssa mahdollisimman paljon. Isännällä oli lomaa koko aika, mutta minä jouduin välillä tekemään myös töitä. Onneksi etätyöt onnistuivat myös mökiltä.

Useana päivänä pääsin kuitenkin mukaan erämaaretkille. Hienoja hetkiä upeissa maisemissa. Eikä metsältä aina tyhjin käsin mökille palattu.

Sen verran talvivarastoa kartutin reissulla, että puolukoita keräsin ehkä 10 litraa. Osan keitin mökillä hilloksi, osan pakastin kokonaisena.

Kalastettiinkin sen verran, että reissun kalaruuat oli turvattu.

Kuukauden aikana saatiin kokea syksyn ensimmäiset pakkasaamut, ensilumi ja revontulia. Kannatti lähteä ja varmasti lähdemme ensi syksynäkin, jos se suinkin on mahdollista, jääkööt vaan porkkanat peltoon.

Kuinka peltoon jääneen sadon sitten kävi? Reissun aikana äitini oli nostanut porkkanat maasta, säilönyt osan kellariin ja osan keittänyt ja soseuttanut pakastimeen. Mahtavaa talonmies palvelua!  Maa-artisokat sekä purjot ovat sen sijaan pellossa edelleen vaikka olemme jo viikon verran olleet kotona. Tällä viikolla täytyy tämän sadon kimppuun käydä.

Mikä parasta, en sittenkään menettänyt sienikautta vaan metsät ovat vielä täynnä suppilovahveroita. Niitä on useampana iltana tullut kerättyä ja tänään jatketaan.

Emäntä

Tammikuun talviverkoilla

Sunnuntaina oli taas verkkopäivä. Blogi ja instagram tuntuvat täyttyvän nyt kalastusaiheisilla postauksilla, mutta kalastus on vaan niin isossa roolissa meidän omavaraisessa elämässä näin talvella. Ja muutenkin se rytmittää arkea, kun säännöllisesti verkoilla käydään. Kuvasin sunnuntaina videon verkkotouhuista. Järjestelmäkamera oli mukana ilman akkua, joten täytyi kuvata kännykällä. Se ei kirpeässä pakkasessa ollut kovin helppoa ja se kuvanlaadussa kyllä näkyy. Mutta onpahan ihan aidon näköinen video ja saa tästä käsityksen siitä, mitä se talviverkko touhu on.

Ehkä jatkossakin voisin pieniä videoita kuvailla. Tosin mieluummin paremmalla kameralla ja täytyy opetella myös editoimaan videota.

Emäntä

Metsästäjä-keräilijä viikonloppu

Torstaina töiden jälkeen pakattiin autoon tavarat, koira, kalaverkot, sienikopat ja marjaämpärit ja suunnattiin Puulalle pitkän viikonlopun viettoon. Tavoitteena metsästää, kalastaa, sienestää ja marjastaa eli viettää sellaista metsästäjä-keräilijä aikaa.

Saarimökillä vietetyn yön jälkeen ajelimme mantereelle metsälle. Isäntä ja Pihka-koira lähtivät lintuja etsimään ja minä jäin karpalosuolle. Suolla oli ollut karpaloita ilmeisesti hyvin, mutta niin oli ollut poimijoitakin ennen minua. Reilun litran ehdin kuitenkin karpaloita kerätä ennen kuin parivaljakko saapui takaisin metsältä. Siirryttiin sitten porukalla hiukan eri paikkaan, mutta lintuja ei löytynyt koko päivänä. Mukava oli kuitenkin metsässä kävellä aurinkoisessa syyssäässä.

Ennen pimeän tuloa palattiin saareen ja saunaa lämmittäessä oli aikaa putsata karpalo saalis.

Lauantai aamuna ensimmäisenä kalaverkkoja kokemaan ja siellä odottelikin hyvä saalis. Iso järvilohi oli uinut verkkoon. Joulukalaa täältä vähän tultiin pyytämään ja sellainen saatiin.

Kalan perkauksen jälkeen lähdettiin etsimään saarista lintuja. Parissa isossa saaressa oli hirvenmetsästys käynnissä, joten kierreltiin ensin pienempiä saaria. Teeriä Pihka löysikin muutaman ja haukkui niitä innoissaan, teeren osalta metsästyskausi oli vaan jo loppunut, joten linnut saivat jatkaa matkaa.

Sillä välin kun Pihka touhusi teerien kanssa me syötiin eväitä nuotiopaikalla.

Iltapäivällä hirvimiehet lähtivät isommasta saaresta, joten päätimme vielä käydä siellä pienen lenkin. Kiipesimme korkealle mäelle, josta oli hienot maisemat järvelle.

Täältä saaresta löytyi metsokin, mutta ei sekään kestänyt haukussa isännän hiipimistä vaan karkasi. Mutta ilman saalista ei jääty, koska suppilovahveroita löytyi ämpärillinen.

Sunnuntai aamuna käytiin vielä ennen kotiin lähtöä verkot nostamassa ylös ja taas siellä odotteli lohi.

Vaikka lintupaisti jäi tällä kertaa saamatta, niin muuten viikonloppu ylitti odotukset. Kalasaalis oli mahtava. Kotona laitettiin fileet vielä vakuumiin, näin säilyvät pakastimessa pidempään.

Emäntä

Viikkoraportti osa 3: Evästä Inarin erämaasta

Viime viikko vierähti loman merkeissä Inarin mökillä. Näin ollen omavaraistelu ruuan suhteen jäi vähän heikommaksi ja kaupasta joutui ostamaan enemmän ruokaa. Loman pääpaino oli kuitenkin Pihka koiramme kanssa metsästäminen ja tämä tuotti sen verran tulosta, että metsopaistilla päästiin herkuttelemaan muutamana päivänä.

Mökillä ei keittiö ole olenkaan valmis, ei ole kaappeja, ei hellaa, ei jääkaappia, joten ruoka tehtiin kamiinalla, takassa tai retkikeittimellä. Takassa valmistimme metsopataa valurautapadassa hauduttaen. Ensin ruskistettiin lihat ja sitten padassa takkaan hautumaan reiluksi tunniksi. Pataan laitoimme lisäksi sipulia ja ihan lopuksi tilkan konjakkia sekä mustapippurijuustoa. Tuli todella herkullista.

Neljä päivää vietimme erämaassa, nukkuen vaelluskodassa. Kotaa lämmitti Juuvi-risukeitin, mutta kokkailut hoidettiin nuotiolla ulkona. Ensimmäisenä aamuna maa oli kuurassa, joten sai laittaa kunnolla vaatetta päälle, että tarkeni aamupalaa valmistaa. Puuroa syötiin aamuisin ja kahvit tietenkin keitettiin.

Yksi metsopoika keitettiin ja sitten vielä paistettiin pannulla keitetyt lihat. Vanha sanonta "Joka keitetyn paistaa, se makian maistaa" pitää kyllä paikkansa.

Myös aiemmin kuivaamaani kanttarellirisottoa päästiin testaamaan retkellä ja oikein herkullista oli. Ohje risoton kuivaamiseen löytyy täältä.

Muuten retkellä syötiin tietysti makkaraa, pikaruokana nuudelia sekä kasvispihvejä.

Neljän maastopäivän jälkeen käytiin Ivalon keskustassa pitsalla :) Näin pohjoiseen ei onneksi ketjupaikat ole rantautuneet vaan kylältä löytyy sympaattiset Anjan pizza ja Lauran grilli. Ei löydy Kotipizzaan eikä Hesburgeria.

Naapurimökkiläiset kalastivat verkoilla lähijärvellä ja toivat meillekin pari siikaa. Ne paistettiin vielä ennen kotiin lähtöä. Rahaa kului ruokaa tällä viikolla arkiviikkoa enemmän, mutta kyllähän lomalla kuuluu herkutellakin. Mutta jotain sentään onnistuttiin luonnosta saamaan ruokapöytää tälläkin viikolla.

Emäntä

Käy lukemassa myös aikaisemmat viikkoraportit:
Viikkoraportti osa 1: Peuraa, puuroa ja pottuja
Viikkoraportti osa 2: Kanttarelleja koko viikko

Aamulenkin tunnelmia

Ensimmäinen kesältä tuntuva aamu. Seitsemän aikaan jo niin lämmintä, että ei tarvinnut laittaa hanskoja käteen ja pitkät kalsaritkin sai jättää kaappiin. Meillä on reilun kolmen kilometrin vakioaamulenkki, joka koiran kanssa kierretään. Joka päivä luonto on hiukan toisen näköinen ja aamuisin parhaiten huomaa vuodenaikojen vaihtelun, valon lisääntymisen keväisin ja vähenemisen syksyisin.

Otin tänään kameran lenkille mukaan ja kuvailin, miltä toukokuinen tiistaiaamuna näytti.



Onneksi on tuo lenkkikaveri, joka pakottaa lenkille joka aamu. Muuten jäisi monta hienoa aamua näkemättä ja kokematta.

Emäntä







Suon laidalla

Viikonloppu oli touhua täynnä. Saimme luoksemme kylään ystäviä ja sukulaisia, joita emme aikoihin olleet ehtineet nähdä. Vaikka oli todella mukava viettää heidän kanssa aikaa, niin silti sunnuntai iltana kaipasi pieni rauhoittumishetken. Joskus puolen tunninkin metsälenkki riittää lataamaan akut täyteen alkavaa viikkoa varten.

Tänään kävelimme pitkästä aikaa läheisen suon laitaan. Suo on melko iso ja harvoja luonnontilaisia soita täälläpäin. Suurin osa soista on aikoinaan ojitettu ja raivattu pelloiksi. Nykyään toki kasvavat taas metsää, mutta ojitettuina eivät koskaan palaa luonnontilaisiksi.

Tällä suolla on mukava vierailla kaikkina vuodenaikoina ja aina se on hiukan erinäköinen. Suomaisemaa katsellessa voi myös hetken kuvitella olevansa pohjoisessa ja pahin Lapinkuume hetkeksi helpottaa.

Jänikset olivat kovasti pomppineet ristiin rastiin hangella. Muutamia oravan jälkiä lukuunottamatta muita jälkihavaintoja ei tällä kertaa tehty.

Pihka-koira nautti myös metsälenkistä, vaikka sen mielestä lenkki oli aivan liian lyhyt. Eikä se voinut ymmärtää, miksei saanut juosta vapaana vaikka yleensä näissä maisemissa on saanut. Yritä siinä nyt koiralle selittää, että koirien kiinnipitoaika alkoi 1.3. ja nyt tehdään vain hihnalenkkejä pitkälle elokuun puolelle.

Metsässä mieli virkistyneenä on hyvä suunnata katseet alkavaan viikkoon.

Emäntä