Päiväretki Päijänteen kansallispuistoon

Päijänteen kansallispuisto sijaitsee kotikunnassamme ja ehkä siksi siellä tulee käytyä hävettävän harvoin. Olinkin heti innostunut, kun mökkinaapuri ehdotti päiväretkeä Kelventeeseen. Heinäkuussa Kelventeeseen pääsee reittialuksella, mutta jos saaressa haluaa viettää vähän pidemmän päivän on vaihtoehtoina venetaksi tai joku oma vesikulkuneuvo. Reittialuksella kulkeminen sopii hyvin yhden yön retkien tekoon.

Päiväretkelle pakkasin mukaan eväitä (pieneen kylmälaukkuun), varavaatteet, kuoritakin, uimapuvut, ohuen pyyhkeen, vaippoja, kosteuspyyhkeitä ja wc-paperia, aurinkorasvaa, puukon, tulitikut ja ensiaputarvikkeita. Lisäksi hyttysverkko kantorinkkaan ja matkatyyny rinkassa nukuttavia päiväunia varten. Nämä kaikki sain mahdutettua kantorinkan alataskuun ja ulkopuolella roikkuvaan kanoottisäkkiin (wc-paperi ja vaipat). Lisäksi venematkalle lähtivät omat pelastusliivit.

Eväiksi otettiin pitsaa, Onni-puuro, smoothiepusseja, välipalapatukoita ja karkkia sekä kuvasta puuttuvat croisantit ja muffinssit.

Rinkan lantiovyöhön kädenulottoville kiinnitettävä herkkupussi.

Me pakkauduimme Padasjoen satamassa maanantaiaamuna venetaksin kyytiin, kolme naista, yksi taapero ja yksi koira. Lisäksi samalla kyydillä saaren matkusti pariskunta, joka jäi sinne yhdeksi yöksi. Suunnitelmana oli kävellä seitsemän tunnin aikana Kelvenne saari päästä päähään. Matkaa kertyisi 8 km. Venetaksi jätti meidän saaren pohjoispäähän. Ensimmäiset eväät syötiin 200 metrin kävelyn jälkeen, kun istuimme ihailemaan maisemaa Likolahden nuotiopaikalle.

Kelventeessä on virallisia taukopaikkoja huusseineen ja nuotiopaikkoineen lähes kilometrin välein. Kävelimme kaikki ensimmäistä, mutta ei varmasti viimeistä, kertaa saareen päästä päähän. Polku on suurelta osin helppokulkuista, muutamia lyhyitä kivikkoisia välejä lukuunottamatta. Korkeuseroja löytyy jonkin verran, mutta nousuista osan pystyy välttämään valitsemalla rannassa kulkevan polun. 

Likolahden jälkeen saavuimme Kelventeen kuuluisalle hiekkarannalle Isohiedalle. Onhan se vaikuttava kokemus tupsahtaa yhtäkkiä sammaleisesta peikkometsästä upealle hiekkarannalle.

Karhunkämmenen tulipaikan jälkeen saavuimme rauhalliseen Koukunlahteen. Koukunlahdessa leiriytyminen on kielletty, mutta rauhallisen tauon viettoon paikka on, varsinkin aamupäivän auringon sinne paistaessa, täydellinen. Lahden suulla on paljon kiviä, joten isommalla veneellä tänne rantautuminen ei onnistu ja se selittää, miksi paikalla ei ollut yhtään venettä. Päätimme viettää täällä vähän pidemmän evästauon.

Evästauon jälkeen pienin retkeilijä nukahti päiväunille rinkkaan, joten kävelimme pidempiä taukoja pitämättä Nimettömän kautta Kyyränlahteen. Kyyränlahdessa hengähdimme hetken. Kieltämättä itsellä hiki valui, kun kannoin taaperoa ja päivän eväitä sekä muita retkivarusteita rinkassa. Rinkan paino vastasi varmaan viikon vaellukselle lähtevän rinkan painoa, kun seurueen muut jäsenet kävelivät kevyillä päivärepuilla. Tämä kävi kuitenkin hyvästä harjoituksesta syksyn retkiä ajatellen.

Marketista ostettu vaunujen hyttyssuoja venyy hyvin kantorinkan päälle kokovartalohyttyssuojaksi.

Kyyränlahdesta matka jatkui saaressa olevalle suppalammelle ja sieltä edelleen Hinttolanhiekalle. Suppalammelta saaren itärannalle laskeuduttua polku kulki aika rehevässä maastossa ja reissun ensimmäiset hyttyset hyökkäsivät kimppuun. Pikkumetsäläisellä oli mukavat oltavat rinkassa hyttysverkon suojissa, mutta me muut tihensimme askeleita, jotta pääsisimme pian takaisin kuiville mäntykankaille. Saaren eteläpäätä lähestyessä pääsimmekin taas nauttimaan upeista mäntykankaista harjun päällä. Kirkkosalmen tulipaikalle saavuimme vajaan kuuden tunnin patikoinnin päätteeksi. 

Suppalampi on jyrkkäreunaisen supan pohjalla.

Kirkkosalmella pulahdimme ensimmäisenä uimaan ja sitten nautimme vielä rauhassa eväitä. Ehdimme lepäillä Kirkkosalmessa vajaan tunnin ennen kuin venetaksi saapui meitä sovitusti hakemaan. Yhtään liikaa aikaa emme siis olleet patikkamatkaan varanneet. Jos matkalla haluaisi pitää uimataukoja tai antaa pienen lapsen itsekin kävellä enemmän, niin kannattaa varata aikaa kävelyyn ainakin seitsemän tuntia.

Päijänteen vesi oli viileän raikasta.

Suomen neito matkalla Jyväskylästä Lahteen.

Oli oikein mukava ja onnistunut retkipäivä. Pikkumetsäläisen kanssa on kyllä mukava retkeillä, kun hän viihtyy niin hyvin kantorinkassa ja tauoilla luontoa tutkaillen ja eväitä syöden. Hän tykkää myös kävellä itse ja olisi voinut kävellä pidempiäkin matkoja helppoja polkupätkiä, jos aikataulu olisi ollut vähän löysempi. Nyt totesin, että on parempi kävellä siirtymät reippaasti lapsi rinkan kyydissä ja viettää taukopaikoilla rauhassa aikaa.

Omavaraistelija lähti kesken satokauden kuukaudeksi Inariin

Kuukausi sitten auto oli pakattu ääriään myöten täyteen ja nokka suunnattu kohti pohjoista. Olimme lähdössä kuukaudeksi Inarin mökille. Kyllä, kuukaudeksi pois kotoa kesken satokauden. Mitä ne tällaiset omavaraistelijat oikein on? Tätä mietin vähän itsekin ja surin jo etukäteen ohi menevää sienikautta. Toisaalta edessä olisi hieno kuukausi Lapissa.

Ennen reissua säilöin satoa talteen kuin viimeistä päivää. Tein etikkapunajuuria, keitin tomaattikastiketta, keräsin kanttarelleja, kuivasin kehäkukkia vaikken tiedä mitä niillä teen. Myös muutama sata rapua keitettiin pakkaamisen lomassa pakastimeen, kun rapujuhlia ei siinä kiireessä ehditty pitää. Viimeisenä aamuna keräsin vielä mukaan kasvihuoneesta kaikki kypsät tai edes melkein kypsät tomaatit, kurkut ja paprikat sekä pesin porkkanoita matkaevääksi.

Loppujen lopuksi peltoon ei jäänyt kuin porkkanat, purjot ja maa-artisokat. Lisäksi kasvihuoneeseen jäi melko paljon tomaatin raakileita ja avomaankurkutkin olisivat tehneet vielä jonkin verran satoa. Tiesin, että hukkaan nämäkään eivät mene, vaan vanhempani kyllä hyödyntävät kypsyvät tomaatit ja kurkut.

Mökille päästyämme ei etelään jäänyttä satoa enää harmiteltu vaan nautittiin kuukausi siitä, mitä Lapin luonto tarjoaa. Suurin syy kuukauden Lapin reissuun näin syksyllä, oli Pihka koiramme. Ajatus oli metsästää Pihkan kanssa mahdollisimman paljon. Isännällä oli lomaa koko aika, mutta minä jouduin välillä tekemään myös töitä. Onneksi etätyöt onnistuivat myös mökiltä.

Useana päivänä pääsin kuitenkin mukaan erämaaretkille. Hienoja hetkiä upeissa maisemissa. Eikä metsältä aina tyhjin käsin mökille palattu.

Sen verran talvivarastoa kartutin reissulla, että puolukoita keräsin ehkä 10 litraa. Osan keitin mökillä hilloksi, osan pakastin kokonaisena.

Kalastettiinkin sen verran, että reissun kalaruuat oli turvattu.

Kuukauden aikana saatiin kokea syksyn ensimmäiset pakkasaamut, ensilumi ja revontulia. Kannatti lähteä ja varmasti lähdemme ensi syksynäkin, jos se suinkin on mahdollista, jääkööt vaan porkkanat peltoon.

Kuinka peltoon jääneen sadon sitten kävi? Reissun aikana äitini oli nostanut porkkanat maasta, säilönyt osan kellariin ja osan keittänyt ja soseuttanut pakastimeen. Mahtavaa talonmies palvelua!  Maa-artisokat sekä purjot ovat sen sijaan pellossa edelleen vaikka olemme jo viikon verran olleet kotona. Tällä viikolla täytyy tämän sadon kimppuun käydä.

Mikä parasta, en sittenkään menettänyt sienikautta vaan metsät ovat vielä täynnä suppilovahveroita. Niitä on useampana iltana tullut kerättyä ja tänään jatketaan.

Emäntä

Kukkaloistoa kylänraitilla

Blogitauko on venynyt ennätyspitkäksi, jopa Suuntana omavaraisuus-sarjan elokuun osa jäi välistä lomakiireiden vuoksi. Tämäkin postaus piti kirjoittaa jo kuukausi sitten, mutta palataan nyt hetkeksi heinäkuun helteisiin.

Tänä vuonna on paljon käyty keskustelua tienvarsilla kasvavista lupiineista ja kurtturuusuista, kun ne luokiteltiin kansallisesti haitallisiksi vieraslajeiksi. Sosiaalisessa mediassa jopa sellaisissa ryhmissä, joissa luonnonmukaisuutta edistetään ja kannatetaan, on löytynyt lupiinin puolustajia ja ymmärrystä lajien hävittämiselle ei ole löytynyt. Olen suurella ihmetyksellä seurannut kommetteja, joissa näitä vieraslajeja puolustellaa ja pidetään kauniimpa kuin meidän omia luonnonkukkia tien varsilla.

Kuukausi sitten kiersin meidän vakiolenkin kameran kanssa ja kuvasin kylänraittia kukkaloistossaan. Kyllä tämä monipuolinen kukkaloisto on minusta vieraslajeilta suojelemisen arvoinen.

Emäntä