maanantai 2. syyskuuta 2019

Omavaraisempaa elämää 2019 osa 7

Suuntana omavaraisuus-sarjan aika. Elokuun alun postaus minulta jäikin väliin, joten kerrotaan nyt sitten lähes koko kesän kuulumiset omavaraisuuden saralla. Kiirettä on nytkin pitänyt kaiken sadonkorjuun kanssa, joten kuulumiset tulevat nyt lähinnä kuvien kertomana.

Elokuun loppu on ollut uskomattoman lämmin ja vielä eilen kävin sieniretken päätteeksi järvessä uimassa. Minä, joka en kyllä kovin herkästi ilman saunaa uimaan mene, jos vesi vähänkin viileää. Naapurin auringonkukkapellot alkavat olla parhaimmassa kukassa ja ilahduttavat meitä kaikkia kyläläisiä.

Heinäkuun lopun ja elokuun alkupuolen vietin marjametsässä kaiken liikenevän vapaa-ajan. Marjakausi alkoi naapurin mansikkamaalta, pari ämpärillistä pakastimeen ja yhden keiteillen hilloksi.

Mustikat olivat todella vähissä tänäkin vuonna enkä lopujen lopuksi saanut kerättyä mustikkaa kuin 12 litraa. Onneksi edes sen verran, monilla taisi tänä vuonna olla vielä heikompi mustikkasato. Ne mustikat mitä löytyi, olivat kyllä isoja ja maukkaita.

Villivadelmia sitä vastoin oli todella hyvin ja ne olivat isoja. Vadelmapuskissa tulikin vietettyä aikaa ja loppujen lopuksi sain kerättyä vadelmia jopa 11 litraa.

Viinimarjojen kanssa kävi niin, että kesälomaviikon aikana rastaat söivät jokaikisen punaisenviinimarjan samoin jokaisen kirsikan. Mustaherukat sentään säästyivät. Vanhempani kävivät kyllä punaisiaviinimarjoa keräämässä sukulaisten pensaista, joten loppujen lopuksi herukoita tuli oikein hyvä sato. Mehuomavaraisuus on turvattu ensi talvellekin.

Inarissa olimme kaksi viikkoa heinä- elokuun vaihteessa ja toiveissa oli, että hillasuolle olisi päässyt keräämään, mutta hillat eivät ehtineet kypsyä lomamme aikana ja muutenkin niitä näytti tulevan melko vähän. Epätoivoisella hillan etsintäretkellä ei saatu kuin mutanaamio Pihkalle :D

Avomaankurkut ovat tehneet hyvin satoa. Kurkkuja on syöty tuoreena mahdollisimman paljon, mutta useamman purkin sain tehtyä suolakurkkuviipaleita ja kurkkusalaattia. Satokausi kurkun osalta jatkuu edelleen.


Sipulisato on nostettu ja kuivatettu. Keltasipulista tuli kohtuullinen sato, mutta punasipulit jäivät tosi pieniksi.

Elokuun lopun helteet tekivät ihmeitä kasvihuoneessa ja nyt alkaa tulla kypsiä tomaatteja reilusti. Pelkäsin jo että suurin osa tomaateista jää kypsymättä, jos syksy olisi normaalin tapaan viilentynyt. Tähän mennessä kaikki kypsät tomaatit on syöty tuoreena, mutta tällä viikolla aion keittää myös tomaattikastiketta pakastimeen.

Paprikat eivät kyllä näytä mitään punastumisen merkkejä.

Viime viikkoina on vihdoin ehditty myös kalastamaan. Muikkuja on pyydetty verkoilla ja useampana iltana on istuttu pilkillä ja mato-ongella. Sain pilkillä oikein hyvän kokoisen ahvenen, tuollainen riitti hyvin lounaaksi.

Ja jotta kaloista ei mene mitään hukkaan, on perkuujätteet käytetty syötteinä rapumerroissa. Rapujakin on saatu hyvin ja nyt alkaa olemaan kasassa rapujuhlan ainekset.

Sienimetsässäkin on käyty, viimeksi eilen. Koriin on löytynyt kanttarelleja. Eilen toivoin löytäväni jo mustatorvisieniä, mutta ei näkyny yhtään ainakaan viime vuoden kasvupaikoilla. Sen sijaan pienen pieniä suppilovahveroita löytyi muutama. Saivat jäädä vielä kasvamaan.

Tämän viikon työlistalla on ainakin punajuurien säilöntä ja puolukoiden keräys.

Käy lukemassa sarjan muiden blogganien kuulumisia alla olevista linkeistä.

Tsajut
https://tsajut.fi/suuntana-omavaraisuus-osa-8/

Puutarhaheti - suurien unelmien puutarhablogi
https://puutarhahetki.blogspot.com/2019/09/unelmana-omavaraisempi-elama-kierratys.html

Omavarainen/ Jovelassa
https://www.omavarainen.fi/l/siemenpankki

Elämää korvessa
https://elamaakorvessa.blogspot.com/2019/09/suuntana-omavaraisuus-kierratys.html

Sorakukka
http://www.sorakukka.fi/?p=699

Caramellia
https://caramellia.fi/syyskuun-kuulumiset/

Laura eli Javis
https://lauraelijavis.wordpress.com/2019/09/02/askeleitani-kohti-omavaraisuutta-osa-8-kierratysvinkit

Kah-Villakoira
https://kah-villakoira.blogspot.com/2019/08/kesa-2019.html

Rakkautta ja maanantimia
https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2019/09/omavaraistelevaa-elamaa-osa-8-satoa.html

Luoulaakso
https://luomulaakso.fi/polyttajapenkin-kuulumisia/

Alussa oli Vehkosuo
https://vehkosuo.blogspot.com/…/09/kerta-kierron-paalle.html

Riippumattomammaksi
https://riippumattomammaksi.blogspot.com/2019/09/projekti-omavaraisempi-elama-2019.html

Pienen pieni farmi
https://pienenpienifarmi.com/?p=879

Korkeala
https://www.korkeala.fi/?p=2341

Kohti laadukkaampaa elämää
https://varmuusvara.blogspot.com/2019/09/suuntana-omavaraisuus-8.html

Harmaa torppa
https://www.harmaatorppa.fi

9 kommenttia:

  1. Kanttarellinälkä iski tuosta yhdestä kuvasta :)

    VastaaPoista
  2. Tuntuu että liki koko Suomi oli tänä vuonna mustikaton. Itse sain kerättyä likemmäs 15 litraa ja siinä kaikki. Mustikkamehusta ei tarvitse haaveila talvella. Saa nähdä mitä puolukat sanovat tänä vuonna.

    VastaaPoista
  3. Tänä outona kesänä en ole vielä saanut yhtä ainoaa kanttista. Todella outoa. Pakko varmaan nipistää vähän aikaa ja koettaa käydä kurkkaamassa yksi vakiopaikka, ettei kesä jää ilman tuota metsän kultaa.

    Muutenkin sinulla oli kaikki parhaat luonnonantimet tässä esiteltyinä, iski ihan nälkä :D

    VastaaPoista
  4. Minä sain kerättyä mustikkaa 3 dl ja vadelmia varmaan desin enemmän. Että olkaa vaan iloisia noista "vähäisistä" litramääristänne! ='D

    VastaaPoista
  5. Upeaa ja monipuolista satoa! Mekin kävimme sienimetsällä, mutta saalis jäi vielä pieneksi. Täytyy käydä joku päivä uudestaan koettamassa onnea. Mukavaa syyskuuta!

    VastaaPoista
  6. Monta taimea teillä oli avomaankurkkuja? Mikä en saanut niitä oikein onnistumaan.

    VastaaPoista
  7. Minä sain kolme pakasterasiaa mustikkaa ja pari litraa vadelmaa. Ja aika tarkalleen kolme hillaa :D Toisaalta, enemmänkin olisi varmaan saanut kerätyksi kun olisi vaan ehtinyt. Tuollainen sipulisato olisi upeaa nähdä joskus täälläkin... Mutta onpa harmi punaherukoiden kanssa. Meillä on onneksi niin ystävällisiä rastaita että ovat toistaiseksi jättäneet meillekin marjoja vaikka päivittäin pensaissa ruokailevat. Tässä ehkä auttaa se, että herukoita on villiintyneenä lähimaastossa jonkin verran joten marjoja löytyy linnuille muualtakin kuin pihasta. Kaloja olisi hieno saada tännekin, itse en osaa kalastaa, mutta jos saisi vaikka vaihdetuksi kananmunia vastaan jonkun kanssa. Kuitenkin koko porukka aksolotleja myöten syö kalaa, joten käyttöä olisi pienillekin sinteille.

    VastaaPoista
  8. Syvään huokaisten ihastelen teidän kaloja ja luen satokuulumisia, mutta että 12 litraa mustikkaa on vähän :O 12 litraa kuulostaa itselle ihan hirmuisen paljolta, kun en voi lainkaan kerätä mitään, mikä vaatii jatkuvaa taivuttelua rangalta :( Ihanaa syyskuuta sinne ja jatkuvaa satomenestystä!

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia ja hyvin olette kaikkea saaneet kasvatettua. :)

    VastaaPoista