perjantai 23. elokuuta 2019

Punajuuri-homejuustopaistos

Elokuun loppupuoli on kyllä omavaraistelijan kulta-aikaa. Kasvimaalta alkaa löytyä hyvän kokoisia juureksia, kasvihuoneessa tomaatit kypsyvät ja metsästyskausikin on jo alkanut. Riistaa ollaan päästy syömään jo useampana päivänä kyyhkyn ja sorsan muodossa.

Tänään ruokalistalla oli paistettua sorsan rintaa ja aloin miettimään sille sopivaa lisuketta. Jääkaapista löytyneen vajaan sinihomejuustopaketin ja punajuurien yhdistelmästä syntyi oikein herkullinen paistos. 

Punajuuri-homejuustopaistos:

6-8 kpl punajuuria
n. 100 g sinihomejuustoa
2 dl kermaa
timjamia muutama oksa
mustapippuria

Viipaloi punajuuret ohuiksi viipaleiksi. Lado uunivuuan pohjalle kerros punajuuriviipaleita. Murenna päälle homejuustoa ja ripottele mustapippuria ja timjamia. Toista kaksi tai kolme kerrosta. Kaada lopuksi kerma päälle. Paista 200 asteessa noin tunti.

Lautaselle vielä tomaattia ja kurkkua kasvihuoneesta, niin lähiruokalounas on valmis.

Emäntä

1 kommentti:

  1. Herkullinen ohje! Punajuuri ja sinihomejuusto ovat upea makupari. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista