lauantai 7. huhtikuuta 2018

Purjojen kouliminen

Purjon siemeniä tuli kylvettyä runsaalla kädellä aiemmin keväällä, viime kesän onnistumisesta innostuneena. Koko viikon on tehtävälistalla ollut taimien kouliminen, mutta flunssa kuumeineen sotki suunnitelmat. Tänään vihdoin oli vähän parempi olo ja jaksoin toisen laatikon taimet siirtää omiin yksiöihin.


Olin jo aiemmin kyllä saksinut taimia lyhemmiksi ja tässä vaiheessa saksin reilusti juuriakin pois. Molemmista päistä vaan reilusti taimi lyhemmäksi.

Kylvin samalla myös lisää samettikukkaa. Edellisestä erästä vain puolet siemenistä iti, toivottavasti nämä vähän paremmalla prosentilla.

Toinen purjon taimilaatikko jäi vielä koulimatta, mutta se nyt saa luvan pärjätä pari viikkoa. Tai jos eivät pärjää, niin ei sekään haittaa, yksi laatikko olisi muutenkin ehkä riittänyt. Aamulla auton nokka kääntyy kohti pohjoista ja pari viikkoa vierähtää sitten Lapissa. Äiti onneksi käy kastelemassa taimia sillä välin.

Loppuun motivaatiokuva viime kesäisestä elämäni ensimmäisestä purjosadosta :)

Emäntä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti