sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Kotivara arjen turvana

Tällä kertaa päätimme isommalla porukalla kirjoittaa tärkeästä aiheesta, nimittäin kotivarasta. Tsajuden Satu ja Jovelan Johanna ideoivat yhteiskirjoitussarjan, jossa me bloggaajat nostamme kotivaran esille omasta näkökulmastamme. Tiesithän nimittäin, että Suomessa on suositeltu, että jokaisen kotoa löytyy kotivara, jolla pärjää ilman ulkopuolista apua 72 tuntia poikkeustilanteessa esimerkiksi pitkän ja laajan sähkökatkon aikana. Kotivara voi tulla tarpeeseen myös sairauden iskiessä. Koko perhe saattaa olla samaan aikaan vatsataudissa, eikä kenestäkään ole lähtijäksi kauppaan muutamaan päivään.
Kotivaraan olisi hyvä kuulua ainakin säilyvää ruokaa, kynttilöitä, otsalamppu (pattereita), tulitikkuja, wc-paperia ja pattereilla toimiva radio.
Tarkemmin suosituksesta ja muutenkin kotivarasta voit lukea allaolevista linkeistä.

https://72tuntia.fi/#72

https://www.martat.fi/marttakoulu/ruoka/kotivara/

Lähestyn aihetta maaseudulla vanhassa talossa ilman kaikkia mukavuuksia asuvana ja omavaraisuuteen pyrkivänä. Koska kauppaan on 20 km, talo lämmitetään puilla ja ollaan enimmäkseen kantoveden ja ulkohuussin varassa, olosuhteet luovat kuin itsestään tietynlaisen kotivaran.

Kotivaraan kuuluu tietysti se, että kaapeista löytyy peruselintarvikkeita ja hygieeniatuotteita vähintään tuon 72 tunnin tarpeisiin, mutta myös se, että olosuhteet luodaan sellaisiksi, että pärjätään ilman sähköä pitkäkin aika. Sähköjen katkeaminen on varmasti se todennäköisin syy, että kotivaraa joutuu käyttämään ja muutenkin nyky-yhteiskunta lamaantuu nopeasti ilman sähköä. Tätä lamaantumista pitäisi omalla kohdalla välttää.  Olosuhteilla tarkoitan esimerkiksi lämmitystä. Meillä talo lämpiää muutenkin lähes yksinomaan puilla, joten tämä puoli on kunnossa. Vilu ei tule talvellakaan pitkän sähkökatkon aikana. Tulisijoja meillä on talossa yhteensä kuusi ja niihin sisältyy leivinuuni ja puuhella, jotka mahdollistavat myös ruuanvalmistuksen ilman sähköä. Jotta tulisijoja voi käyttää, on tietysti oltava puita. Meillä on varastossa puita aina vähintään kahden vuoden tarpeisiin. Myös tulitikkuja pitää olla aina hyvä varasto kotona.
Kuivia polttopuita on hyvä olla varastossa useamman kuukauden tarpeisiin.
Leivinuuni on meillä kovassa käytössä normaalioloissakin ja puuhellakin talvella. Mökillä olemme tehneet ruokaa myös ihan tavallisessa varaavassa takassa. Haudutettavat pataruuat onnistuvat oikein hyvin takassa. Onkin tärkeää opetella käyttämään kodin tulisijoja ruuanvalmistuksessa, jotta sitten poikkeustilanteen iskiessä päälle osaa niitä luontevasti käyttää. Mieleeni muistui eräs uutislähetys, jossa toimittaja oli tekemässä juttua sähkökatkoalueella jossain päin Suomea. Haastattelussa eräs mies valitteli, että joutuu syömään kylmää ruokaa, kun uuni ja mikro eivät toimi. Kuitenkin miehen takana kuvassa näkyi leivinuuni. Oliko tilanne vain se, että mies ei arkenakaan leivinuunia ikinä käyttänyt ruuanvalmistukseen, niin ei sitä osannut sitten sähkökatkonkaan aikana ajatella käyttävänsä ruuan lämmittämiseen.
Leivunuunilla pysyy pirtti lämpöisenä ja saa valmistettua ruokaa.
Puhtaan veden varastointia emme joudu erikseen miettimään, koska pihassa on oma kaivo käsipumpulla varustettun, joten vettä saa nostettu lihasvoimin. Järvikin on parin sadan metrin päässä, joten vettä voisi sieltäkin hätätapauksessa hakea ja keittää juomavedeksi. Pesuvedeksihän järvivesi kelpaa oikein hyvin sellaisenaan. Pesutilat sijaitsevat pihasaunassa, johon vesi kannetaan ihan ämpäreillä kaivolta eli peseytymismahdollisuudet ja olosuhteet pysyvät aivan ennallaan vaikka sähköt katkeaisivat.
Omasta kaivoista ei ole apua, jos sieltä ei saa vettä ilman sähköpumppua. Vanhanajan käsipumppu on toimintavarma myös kovalla pakkasella.
Meillä ei myöskään ole vesivessaa, joka sähköä ja vettä tarvitsisi vaan ulkohuussi löytyy pihan perältä. Toimii kaikissa olosuhteissa. Ulkohuussi ei tosin ole paras mahdollinen vaihtoehto silloin, kun päällä oleva kriisi onkin lähinnä henkilökohtainen esimerkiksi oksennustauti. Näihin tilanteisiin kannattaa varautua edes tilapäisellä sisävessaratkaisulla, joka voi yksinkertaisuudessaan olla kannellinen ämpäri.
Pyrimme tuottamaan osan ruuasta itse viljelemällä, kalastamalla ja metsästämällä. Meillä on siis melkoinen ruokavarasto aina kotona. Varsinkin tähän aikaan vuodesta, kun sadonkorjuu on ohi. Näistä parhaiten säilyvät sähköttömissä oloissa kellariin säilötyt perunat, muut juurekset ja hillot sekä kuivatut raaka-aineet kuten sienet. Mutta meillä on myös neljä pakastinta täynnä marjoja ja riistalihaa sekä kalaa. Ja nämä pakastimet ovat se haavoittuvin osa, jos sähköt on pitkään pois. Olemme varautuneet pitkiin sähkökatkoihin aggregaatilla, johon tietenkin pitää olla varattuna myös polttoainetta. Pakastimet ovat arkkupakastin mallia, jotka pysyvät vähän paremmin jäässä sähkökatkojen aikana kunhan ei availe kantta turhaan. Maakellari toimii myös tarvittaessa jääkaappina.
Hyvä maakellari toimittaa tarvittaessa myös jääkaapin virkaa
Kuivatut sienet ja yrtit säilyvät ilman sähköä
Sähkökatkon aikana pakastimien jäässä pitäminen on haaste. Aggregaatilla pärjää niin kauan, kun polttoainetta riittää.

Vaikka ruokaa on periaatteessa pakastimet ja kellarit pullollaan, ovat ne kuitenkin harvoin valmista ruokaa sellaisenaan. Oksennustaudissa ei jaksa alkaa karjalanpaistia leivinuunissa tekemään, vaan kaapissa on hyvä olla myös jotakin lämmittämistä vaille valmista ruokaa. Meiltä kaapista löytyy aina purkkihernekeittoa, Jalostajan pussikeittoja, nuudeleita ja lihasäilykettä. Näitä käytetään myös tavallista kiireisimpinä arkipäivinä ja näin eivät ehdi vanhenemaan. Kuiva-aine kaapissa on aina kaurahiutaleita sekä erilaisia gluteenittomia jauhoja, sokeria, suolaa, leivinjauhetta, kuivahiivaa, kahvia, riisiä ja pastaa.
Säilykkeet ovat hyviä kotivarassa, mutta niitäkin pitää muistaa käyttää säännöllisesti ja ostaa tilalle uusia. Pilaantunut ruoka ei auta ketään.
Tietynlaiseksi kotivaraksi lasken myös tämän meidän pienen kyläyhteisön. Naapuriapua annetaan muutenkin, mutta poikkeustilanteessa se nousee aivan uuteen arvoon. Maalla voi luottaa siihen, että naapureista pidetään huolta. Yksinäisiä mummoja ei varmasti unohdeta mökkiinsä sähkökatkon aina, vaan naapuri käy katsomassa onko kaikki hyvin. On myös hyvä tietää, kenellä naapureista on aggregaatteja, kenellä iso säiliö polttoainetta, kenen kaivosta saa käsipumpulla juomavettä, kenellä on ammattitaitoa raivata myrskyssä katkenneita puita jne.

Yhteenvetona voisin todeta, että me kyllä pärjätään. Ja tarvittaessa pystymme auttamaan myös muita.

Emäntä

Lopuksi pitkä lista linkkejä blogeihin, jotka ovat myös tarttuneet tähän tärkeään aiheeseen. Monipuolisia näkökulmia kotivaraan.

Tsajut
https://tsajut.fi/kotivara-perheen-arkea-helpottamassa/

Jovela eli omavarainen.fi
https://www.omavarainen.fi/l/kotivara/

Sarin Puutarhat
https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2019/11/puutarhurin-kotivara.html

Puutarhahetki
https://puutarhahetki.blogspot.com/2019/11/kotivara-ja-puutarha.html

Oma tupa, tontti ja lupa
https://omatupajatontti.blogspot.com/2019/11/maalla-parjaa.html

Mummon päivitykset
https://mummon-kirja.blogspot.com/elaman-pitaa-sujua.html

Trio MiuMau ja Herra Nilsson
https://triomiumau.blogspot.com/2019/11/hashtag-72-tuntia.html

Harmaa torppa
https://www.harmaatorppa.fi/2019/11/selviaisitko-72h-ilman-ulkopuolista-apua.html

Kohti laadukkaampaa elämää
https://varmuusvara.blogspot.com/2019/11/kotivara.html

Pienenpieni farmi
https://pienenpienifarmi.com/?p=933&fbclid=IwAR3pwoHKZlc80RtHv9UVj4momUO1aFgONG8WQ8qwAklEHuAu0oDxA5ctxBU

Rakkautta ja maanantimia
https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2019/11/kotivara-omatoimista-varautumista.html

Helcleaner
https://helecleaner.com/kotivara-kodinhoidossa/

Ihme Ituhippi
http://ihmeituhippi.com/kotivara

Vauhtihirmun elämää
https://blogit.terve.fi/vauhtihirmunelamaa/allergiaperhe-kotivara/

Ihana maatuska
https://www.ihanamaatuska.fi/2019/11/lapsiperheen-kotivara-kaupunkikodissa.html

It's so mysigt
https://www.somysigt.com/blogi/17112019/kotivara-poikkeustilanteessa

Korkeala
https://www.korkeala.fi/?p=2956&fbclid=IwAR2QQlA2tQf5uyqWjljF7_ZJbp69XwehGhswufzl8fvoXhLGlxTRKXiMmPc

airot ulapalla
https://airotulapalla.blogspot.com/2019/11/kotivarasta-ja-sen-vieresta.html

Kalastaja kuivalla maalla
https://morgenstjerna.blogspot.com/2019/11/ruokakotivara.html




23 kommenttia:

  1. Kuivaruoka on niin ihanaa. Varsinkin nuo sinun yrtit. Ekologisinta on säilyttää niin paljon kuin mahdollista kuivattuna.
    T Outi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi kuivata vielä paljon enemmän ja monipuolisemmin. Ehkä ensi vuonna taas uusia kuivaus kokeiluja.

      Poista
  2. Loistava kirjoitus! Itseäni lämmitti niin tuo juttusi viimeinen lause:

    "Ja tarvittaessa pystymme auttamaan myös muita."

    Jo pelkästään se, että kodissa on kotivaraa, auttaa muita ja yhteiskunnan avuntarvepainetta, sillä on yksi talous vähemmän hädässä jos laajemmasta harmista on kyse. Ja se, että on valmis auttamaan jollain tavalla tarvittaessa muita, on vaan niin hieno juttu <3

    VastaaPoista
  3. Kattava ja hyvä kirjoitus.
    Kun itsekin asun maalla, moneen asiaan varautuminen käy lähes luonnostaan.
    Sinun postausta lukiessa päätin panostaa entistä enemmän kuivattuihin yrtteihin ja kokeilla vihannesten kuivausta. Nykyisin kuivaan lähinnä sieniä, marjoja, omenoita ja päärynöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivausta pitää minunkin kokeilla ensi kesänä monipuolisemmin. Tekisi mieli kokeilla myös kuivalihan tekemistä.

      Poista
  4. Tuo kori olisi loistava tupaantuliais- tai mökkilahja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! En tuota ollenkaan ajatellut itse, kun keräilin korin sisältöä. Tavoitteena oli vain kiva aloituskuva :D

      Poista
  5. Näin 100 % kaupunkilaisena (en edes mökkeile) innostuin eniten tuosta teidän valmiudesta tehdä tulta ja kaivoon tuomaan veteen. Ne kyllä muuttaa kyllä kaiken poikkeustilassa.
    Lämpö, lämmin ruoka, veden keittäminen ja lämmittäminen pesuvedeksi.
    Ja tietenkin hyvät ruokavarastot.
    Me kaikki varmaan tahdottaisiin olla teillä poikkeutilanteen aikana. Teillä se tuntuisi ihanalta luksuselta <3


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesi on kyllä tärkein kotivara. En luopuisi mistään hinnasta kaivomme käsipumpusta.

      Poista
  6. Ihana postaus teidän varautumisesta! Vai pitäisikö sanoa, että ihan normaalista arjesta? ;D

    Minä olen jo niin vanha ja mukavuuden haluinen, että sisävessan käyttö on minulle onni ja autuus. Ainakin talvisin! Mutta huussi on hyvä olla olemassa, että pääsee pihan perälle tarpeilleen, kun sisävessä ei toimi. Näinkin meillä on ollut monina vuosina, kun oltiin omien kaivojen varassa ja joka syksy vesi loppui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Normaalia arkeapa hyvinkin :D Kieltämättä sisävessa olisi joskus ihan kiva :) meillä on onneksi kaivossa vesi riittänyt, tosin aika pientä meidän vedenkulutus onkin.

      Poista
  7. Olisi hienoa omistamistaa maakellariin. Minulla on kokemusta, miten hyvin siellä ruokatarvikkeet säilyvät. Hyvä, kun muistit naapuriavun. Maalla asuu paljon vanhoja ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuutta esim. veden noutamiseen kunnan järjestämästä vedenjakelupistettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naapuriapu on tärkeää arkena ja poikkeustilassa vielä tärkeämpää. Onneksi se täällä maalla toimii melko hyvin.

      Poista
  8. Leivinuuni on kyllä mitä mainioin ruokien valmistus muoto kun sinne voi "unohtaa" ruuan ja kas on jo valmista. Monesti meidän aamupuuro on mennyt leivinuuniin edellisenä iltana ja aamulla valmiina odottaa syöjiään.

    VastaaPoista
  9. Hienostihan teillä pärjättäisiin poikkeustilanteessa, mutta niin on aina maalla pärjätykin.
    Hieno omavaraisuus teillä ja niin kuin kerroit yhteisössä kaikki pärjää paremmin.

    VastaaPoista
  10. Hienoa, te kyllä varmasti pärjäätte ja vielä hienompaa tuo muiden auttamisen huomiointi tarvittaessa <3

    VastaaPoista
  11. Täällä maalla kotivara syntyy helposti sitä juuri ajattelematta.

    VastaaPoista
  12. Ai apua ulkohuussi ja Noro-virus, sitä ei ole yhtään ikävä. Olin aiemmin kotihoidossa vähän aikaa töissä ja eräälllä mummolla oli vain ulkohuussi. Kakkatauti osui hänelle valitettavan pahana ja mummo oli viettänyt suurimman osan ajastaan kovassa pakkasessa ulkohuussissa. Aika heikossa hapessa oli kun saavuttiin paikalle ja mummo lähti lanssikyydillä sairaalaan. Tässä tapauksessa ei olisi koko mumma löydetty ellei naapuri olisi osannut meitä huussille opastaa.

    VastaaPoista
  13. Hieno postaus aiheesta! :) Kyllä tuolla varmasti pärjäisi ja ihanasti todella pystyisitte auttamaan niitä muitakin.

    VastaaPoista
  14. Kuulostaa ihanan rauhalliselta elämältä. Mekin asumme kaukana kaupungista, vanhassa talossa. Meillä on vanha öljylämmitys esimerkiksi, joka on edelleen toki käytössä. Öljysäiliön puhdistus on semmoinen, mistä täytyy toki huolehtia. Meillä ei ulkohuussia löydy, mutta sisätiloissa on vanha vessa. Hyvin olemme pärjänneet. Takan avulla myös lämmitetään asuntoa. https://www.viialanvesi.fi/palvelut/kevytoljysailion-tarkastus

    VastaaPoista