Pärekoppakurssilla

Lauantaiaamuna heräsin virkeänä ennen seitsemää ja nousin keräilemään puukkoja, hanskoja ja muita tarvikkeita kasaa. Työaamuina väsyttää aina tuhottomasti, mutta nyt oli tiedossa niin mielenkiintoista ohjelmaa, että mieli oli virkeä heti aamusta. Luvassa oli kaksi kokonaista päivää pärekoppien ihmeellisessä maailmassa.

Löysin pärekoppakurssin Valkeakoski-opiston kurssitarjonnasta syksyllä ja hetkeäkään miettimättä ilmoittauduin mukaan. Kiinnostus perinteisiä kädentaitoja kohtaan kasvaa vuosi vuodelta ja nyt löytyi sopiva kurssi yhden taidon oppimiseen ja vielä läheltä kotia naapurikunnan puolelta. Kurssille pakkasin mukaan kolme erikokoista puukkoa, sivuleikkurit ja viiltosuojahanskat. Puukot olin teroituttanut naapurin kyläsepällä aiemmin viikolla.

Pärekopan valmistusta olen kerran päässyt seuraamaan perinnepäivillä ja homma näytti mielenkiintoiselta ja helpolta. Kaikki työt näyttää helpolta, kun sitä ammattilainen tekee. No kurssipäivän ensimmäiset tunnit kyllä palauttivat todellisuuteen, päreiden kiskonta ei todellakaan ole helppoa, jos sitä ei osaa.

Opettajamme oli pärepuun käynyt kaatamassa edellisviikolla ja halkonut sen ns. sälepuiksi. Ne ovat vähän niin kuin kakkuviipaleita tukkipöllistä. Aivan sydänpuuta ei käytetä, mutta rungon reunoilta halotaan säleet. Pärepuu kaadetaan puun ollessa levossa eli marras-maaliskuussa ja erityisen tärkeää on pitää puu kosteana kokoajan. Se saa kuivaa ensimmäisen kerran vasta valmiina pärekoppana. Pärepuupöllejä voi varastoida vuosiksi esimerkiksi järveen tai ammeeseen, kunhan pysyvät veden alla kokoajan. Talvella niitä voi säilyttää myös lumihangessa. Perinnekäsityökirjasta luin pärepuun kaatamiseen vielä mielenkiintoisen yksityiskohdan. Entisaikaan uskottiin, että pärepuu täytyy metsässä kaataa latva kotiin päin, muuten puuta ei saa keskeltä halki.

Me pääsimme siis aloittamaan päreiden teon säleistä. Käytännössä homma eteni niin, että säle halkaistiin (syiden suuntaisesti) puolikai ja nämä taas puoliksi jne. kunnes lopputuloksena oli noin 1 mm paksuisia päreitä. Ensimmäiset halkaisut vaativat yllättävän paljon voimaa, viimeiset, lopullisen päreen, vetämiset taas kärsivällisyyttä, rauhallista vetämistä ja tuntumaa puuhun.

Ensimmäisten päreiden kiskonta tuntui tuskastuttavan vaikelta ja päreet katkeilivat liian aikaisin, niistä tuli toisesta päästä paksuja ja toisestä päästä seitin ohuita tai muuten vaan käyttökelvottomia. Mutta pikkuhiljaa homma alkoi sujua ja oli mahtavaa huomata, että oppi lukemaan puuta ja ohjailemaan päreen repeämistä. Onnistumisen elämyksiä tuli jokaisen onnistuneen päreen myötä.

Koko ensimmäinen kurssipäivä meni päreiden kiskonnassa. Päivän lopuksi jätesäkissä oli valmiita päreitä arviolta yhteen koppaan. Tavoitteena oli tehdä edes 20 cm x 30 cm kokoinen koppa. Siihen tarvittiin n. 15 pärettä, riippuen vähän päreiden leveydestä.

Sunnuntai aamuna tein vielä muutaman pitkän päreen lisää ja sitten pääsin kopan kokoamiseen. Kopan punonta aloitetaan sommittelemalla päreet jakkaran päälle ja sitten pujottelemalla pohja valmiiksi. Tärkeää on varmistaa, että päreet ovat oikein päin ns. mahapuoli eli sydänpuupuoli ylöspäin.

Laudan avulla pystypäreet taitetaan ylöspäin. Tämä vaihe tuntui hurjalta, että miten päre kestää 90 asteen taitoksen, mutta kyllä se kestää, jos päre on tarpeeksi ohut ja se ei ole päässyt kuivumaan. Koska teimme töitä sisällä, niin oli erityisen tärkeää huolehtia etteivät päreet pääse kuivumaan missään vaiheessa. Säilytimme päreitä jätesäkeissä, joihin suihkutimme vettä suihkepullolla. Myös keskeneräistä työtä piti suihkutella säännöllisesti.

Korin ensimmäiseen vaakakerrokseen taitettiin myös ihan 90 asteen kulmat ja se sidottiin narulla suorakaiteen muotoiseksi. Seuraaviin kerroksiin ei enää taitoksia tehty vaan ne pujoteltiin suoraan pystypäreiden väliin. Näin koppaan tulee luonnollinen pyöreä muoto. Alimmainen kerros on syytä saada hyvin pohjaan kiinni, jotta kopasta tulee kestävä. Tämä tehdään puukalikalla pieksemällä.

Työn päätteleminen oli aikaa vievä vaihe. Pystypäreet pääteltiin vaakatasoon tulevien ns. ulko- ja sisäpäreen avulla. Pärekopassa on siis aina ylimmäisessä vaakapärekierroksessa kolme vaakapärettä päällekäin ja siellä välissä pystypäre kaksinkerroin, yhteensä siis viisi pärekerrosta. Tässä vaiheessa viimeistään liian paksut päreet aiheuttavat harmaita hiuksia. Lopuksi tehdään vielä viimeistelyä mm. katkotaan liian pitkiä päreitä.

Sain ensimmäisen kopan kasaan jo ennen ruokatuntia ja omaan jätesäkkiin tehdyn inventaarion jälkeen totesin päreiden riittävän vielä toiseen koppaan. Tämä olikin loistavan homma jo senkin takia, että sain toisen kopan kanssa heti muistella itsenäisesti juuri oppimaani ja sainkin sen kasattua käytännössä ilman opettajan apua. Luulen, että tämän jälkeen muistan paljon paremmin punonnan kuin että olisin ehtinyt tehdä vain yhden kopan opettajan suurella avustuksella.

Ensimmäinen koppa oli perinteinen kauppakori tyylinen. Ja siihen tein vielä koivunoksasta kiertämällä kantokahvan.

Toisesta kopasta tuli tällainen korkea pyöreä.

Rakkautta ja maanantimia -blogin väki oli myös samalla kurssilla, joten kannattaa käydä lukemassa myös heidän kokemuksia kurssista. Omavaraisbloggaajista myös Harmaan torpan emäntä oli pärekoppakurssilla käynyt lähiaikoina ja hänen blogistansa löytyy myös havainnollistavat videot. Kaikki olemme olleet kokeneen kopantekijä Raija Tiivan opetuksessa.

Innostuin kyllä näistä päretöistä oikein kunnolla. Täytyy käydä lisää kursseja ja ehkä uskaltautua itsekin kaatamaan pärepuu ja tekemään työ ihan alusta asti. Olen jo aiemmin ollut ahkera pärekoppien käyttäjä. Koppa kulkee mukana niin sienimetsällä kuin kauppareissuillakin ja koppaan pakataan kesällä pyyhkeet ja saunajuomat, kun lähdetään mökille saunaan. Jatkossa aion kulkea ylpeästi itse tehty pärekoppa käsivarrella!

Emäntä