sunnuntai 11. elokuuta 2019

Kukkaloistoa kylänraitilla

Blogitauko on venynyt ennätyspitkäksi, jopa Suuntana omavaraisuus-sarjan elokuun osa jäi välistä lomakiireiden vuoksi. Tämäkin postaus piti kirjoittaa jo kuukausi sitten, mutta palataan nyt hetkeksi heinäkuun helteisiin.

Tänä vuonna on paljon käyty keskustelua tienvarsilla kasvavista lupiineista ja kurtturuusuista, kun ne luokiteltiin kansallisesti haitallisiksi vieraslajeiksi. Sosiaalisessa mediassa jopa sellaisissa ryhmissä, joissa luonnonmukaisuutta edistetään ja kannatetaan, on löytynyt lupiinin puolustajia ja ymmärrystä lajien hävittämiselle ei ole löytynyt. Olen suurella ihmetyksellä seurannut kommetteja, joissa näitä vieraslajeja puolustellaa ja pidetään kauniimpa kuin meidän omia luonnonkukkia tien varsilla.

Kuukausi sitten kiersin meidän vakiolenkin kameran kanssa ja kuvasin kylänraittia kukkaloistossaan. Kyllä tämä monipuolinen kukkaloisto on minusta vieraslajeilta suojelemisen arvoinen.















Emäntä



2 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia kylänraitin kauniista ja monipuolisesta kukkaloistosta! Olen pitänyt tyttäreni kanssa Viekas-tilaisuuksia ja niissä mukana olleet ihmiset ovat olleet sitä mieltä, että vieraslajien leviämiseen on puututtava. Samaa olen toki huomannut mm, Facebookissa, että vieraslajien puolustajia löytyy. Toki juurikin lupiini on kulkiessaan kaunis, mutta valtaa alaa ympäristömme luontaisilta kasveilta. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Kauniit kuvat.
    Viikolla aloitin jättiputkien poistoa, urakka jatkuu...

    VastaaPoista