lauantai 5. tammikuuta 2019

Neulottu kauluri

Etsin vuosia sitten aikuiselle tarkoitettua kauluria korkealla kauluksella. Markkinoilta en kuitenkaan löytänyt sellaista ja ylipäätään minkäänlaiset aikuisen kaulurit ovat kaupoissa vähissä. Niinpä päätin tehdä kaulurin itse. Vuosien varrella olen tehnyt muutaman kaulurin itselleni ja isännälle. Tänään valmistui viimeisin versio kaulurista, lanka tällä kertaa hiukan ohuempi baby merino-lanka.

Kauluri on todella helppo tehdä, jos vaan osaa neuloa oikeita ja nurjia silmukoita. Tässä ohje 7 veljestä- langan vahvuiselle langalle.

Luo pyöröpuikolle tai neljälle sukkapuikolle 96 silmukkaa. Neulo "kaksi oikein, kaksi nurin"-joustinneuletta 35 kerrosta (sen mukaan kuinka korkean kaulurista haluat).

Lisää oikeiden silmukoiden väliin yksi silmukka eli puikoilla on 3o2n3o2n jne. Neulo kuusi kerrosta ja lisää sitten silmukat myös nurjien silmukoiden väliin eli puikolla nyt 3o3n3o3n jne. Neulo kuusi kerrosta. Lisää sitten sekä oikeiden että nurjien silmukoiden väliin silmukat eli puikoilla nyt 4o4n4o4n jne. Neulo vielä 8 kerrosta. Päättele silmukat. Jos haluat vielä leveämmän kaulurin, voi silmukoiden lisäämistä toki jatkaa edelleen.

Tämä kauluri malli on tarpeeksi tiukka, joten se pysyy hyvin ylhäällä. Oikein kylmällä kelillä laitan putkihuivin kaulurin alle, putkihuivin voi nostaa vielä ylemmän poskille ja kauluri pitää sen hyvin paikallaan.

Emäntä

37 kommenttia:

  1. Makee kauluri! Kiitos ohjeesta, taidanpa kutoa meille kaulurit :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ohjeesta! Meneekin heti kokeiluun.

    VastaaPoista
  3. Hei, muistatko kuinka paljon lankaa tuohon kauluriin meni? Kyselee, Pipsa

    VastaaPoista
  4. Todellinen löytö tämä ohje tuli tarpeeseen kiitos��

    VastaaPoista
  5. Hei! Kiitos paljon ohjeesta 🤩 Teen itse tätä aika ohuella Kaupunki-langalla, 3 puikoilla. Osaatko yhtään sanoa, montako kerrosta noiden silmukan nostojen jälkeen kannattaa tehdä ohuemmalla langalla? 😁 Ohjeessa oli aluksi 6 kerrosta, mietin että onkohan 10 kerrosta liikaa?

    VastaaPoista
  6. Hei! Montako silmukkaa tuossa baby merino -versioissa oli ja minkä kokoisilla puikoilla teit (itseasiassa puikkojen kokoa en löytänyt tuosta alkuperäisestä ohjeistamaan?) Kiitos jos pystyt vastamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä pähkin laskutoimituksia sen 10cm x 10cm tiedon mukaan, mitä 7 veikassa ja baby merinossa on. 96 silmukkaa 7 veikassa vastaa 128 silmukkaa 3 paksusessa langassa. Mulla on käytössä vaan 3,5 lyhyempi pyöröpuikko joten typistin 120 silmukkaan. Käsialasta riippuu varmasti kans että tekeekö löysää vai tiukkaa, mutta semmosella mututuntumalla sanoisin että baby merinoon alotukseksi 120 tai 128 silmukkaa.

      Poista
  7. Suuret kiitokset kaulurin ohjeesta 💝
    Niin lämmin ja mukava tuli.

    VastaaPoista
  8. Kiitos ohjeesta. Sain juuri omani valmiiksi

    VastaaPoista
  9. Kiitos hyvästä ohjeesta,tuli tosi napakka kauluri.🤗

    VastaaPoista
  10. Ensimmäinen kauluri valmis. Kaksi vielä tekeillä työkavereiden iloksi 😊

    VastaaPoista
  11. No ihan mahtava ohje! Tuli tosi hieno! Kiitos :)

    VastaaPoista
  12. Mikä puikon koko seitsemän veljestä langalle ?

    VastaaPoista
  13. Kiitos ohjeesta! Sain vihdoinkin tehtyä 4-vuotiaalle sopivan tiukemman, kasvoille ylettyvän kaulurin tällä ohjeella. Seuraavaksi taidan neuloa itselleni ja miehelle samanlaiset.

    VastaaPoista
  14. Ensimmäinen kauluri Novitan Merino 4ply langasta tuplana tulossa. Ihana ohje 😍

    VastaaPoista
  15. Kiitos mainiosta ohjeesta! Olen tehnyt lapselleni yhden kaulurin tällä ohjeella vanhasta Novitan baby-langasta, ja nyt on kohta toinen valmis, siinä lankana Dropsin baby merino. Käytin ensimmäisessä kaulurissa useita sukkapuikkoja, mutta tutustuin magic loop -tekniikkaan, ja nyt tämän toisen kaulurin neuloin sillä, ja tulee hyvää jälkeä, kannattaa kokeilla! Ei tarvitse venyttää kauluria pyöröpuikoille tai säheltää usean sukkapuikon kanssa, vaan riittää pitkä pyöröpuikko (vähintään 100cm).
    Jatkossa varmasti käytän tätä ohjetta, kun lapselle täytyy uusia kaulureita tehdä joka talveksi. Harkitsen kyllä itsellenikin tätä kauluria, kun kaulaliinoja en tykkää käyttää :)
    Terkuin Päivi

    VastaaPoista
  16. Tosi helppo ja hyvin istuva kauluri. Iso kiitos ohjeen jakamisesta! Tein Drops Merino Extra Fine -langasta, niin tuli pehmeäkin

    VastaaPoista
  17. Kiitos tästä ohjeesta! Minä joka en yleensä kudo, sain tehtyä itselleni kaulurin. Hyvä malli, saatan tehdä useammannkin 😊

    VastaaPoista
  18. Tosi ihana kauluri, kiitos ohjeesta 🙂 Tein Novitan Merino DK langasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Teitkö samalla silmukkamäärällä? Minkä kokoisilla puikoilla? Ja vielä, että minkä kokoinen tuli? Onko miehelle sopiva? Kiitos ja mukavaa joulun odotusta! 😊

      Poista
  19. Kiitos ohjeesta. Tein miehelle ja tykkäsi.

    VastaaPoista
  20. Kiitos hyvästä ja helposta ohjeesta!

    VastaaPoista
  21. Tosi hyvä malli, itselle tein, kiitos!

    VastaaPoista
  22. Iso kiitos ohjeesta, kauluri on ihana <3 merinovillalangasta neuloin ja tein hieman laajemman hartiaosan kuin ohjeessa.

    VastaaPoista
  23. Kiitos ohjeesta. Tein kaulurin ohuehkosta langasta Novitan Woolly Wood: 70% modaalia, 30% merinovillaa. Tuli erittäin hyvä, mutta teen seuraavaan korkeamman kauluksen, kun oli niin ohutta lankaa. 100g jäi aika paljon käyttämättä. Teen useampia itselleni. Jouluaatto meni neuloessa seurustelun lomassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein myös Novotan Wolly Woodista, mutta kaksinkertaisella langalla ja 3,5 mm puikoilla. Tuli ohjeen silmukkamäärällä tosi hyvä. Pitkäkaulaisena tein muutaman kerroksen enemmän ennen levennyksiä.

      Poista
  24. Kiitos!! Tämä vaikuttaa suht helpolta ohjeesta . Kiitos jo etukäteen, aion alkaa tupeltamaan tämän kimpussa. Saa nähdä mitä tulee!

    VastaaPoista
  25. Kiitos ohjeesta. Tein itselle. Oli helppo ja tuli hyvä.

    VastaaPoista
  26. Nyt on helppo ja selkeä ohje kiitos

    VastaaPoista
  27. HEI !
    Lämmin kiitos tästä ohjeesta! Tein kaulurin yksivärisenä(Väri: Beige, nro 010). Erittäin hyvä ohje, tulen tekemään useita lisää. Myös raidallisena, kuten itse teit. Käytin Novitan Isoveli lankaa ja ihana tuli. Aurinkoista ja lämmintä kevättä teille kaikille.
    P.S: Haluan seurata ideoitasi lisää :) Terv: "Toinen metsäläinen" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! Etsin juuri ohjetta isän joululahjakauluriin -se on tässä! Kiitos kun jaoit!

      Poista
  28. Iso kiitos ohjeesta, helppo tajuinen aloittelijallekin. Toinen jo puikoilla tulossa 😀

    VastaaPoista
  29. Hyvä ohje, tein aikuiselle 120 silmukkaa Novita Merino langalla, puikot nro 3

    VastaaPoista
  30. Kiitos kivasta ohjeesta! Tein ite vähän pitemmän helman ja aloitin sadalla silmukalla, mutta just nimenomaan seiskaveikasta. Ollut kovassa käytössä nyt kevättalvella. Nyt teen vielä toisenkin itelleni, erivärisen korkeammalla kauluksella ja lyhyemmällä helmalla. Ja 96 silmukalla. 😁 T: Päivi

    VastaaPoista