sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Joka keväinen puuha

Eilen kaivoimme pensselit varastosta ja suuntamisemme rantaan, joka keväiseen puuhaan eli veneen tervaukseen. Olimme tänä vuonna kerrankin ajoissa liikkeellä ja toiveissa on, että terva ehtii kuivaa ennen kuin jäät sulavat järvestä. Pääsisimme sitten heti aloittamaan kesäkalastuskauden. Edelliskeväinä ollaan tervattu vene myöhemmin ja sitten malttamattomana odotettu kuivamista, kun järvi on jo lainehtinut vapaana.


Emäntä

2 kommenttia:

  1. Veneen tervaaminen kuuluu lapsuuteni muistoihin. Nyt seilaan kesäisin vanhempieni lasikuituveneellä katiskoja kokemaan.

    VastaaPoista
  2. Olipas todella mielenkiintoinen videonpätkä. En ole ikinä nähnyt veneen tervausta, vaikka olen asunut lapsuuteni ja nuoruuteni Lappajärven rannassa. Päätin että jään seuuraamaan sinun blogia ja liityin lukijaksikin. Minusta on mukava seurata blogeja ihan laidasta toiseen.
    Tuleppas käymään kylässä aurinkokujalla, blogini sisältää paljon sisustamista ja puutarhan hoitoa ja sitten aina välillä mitä elämä ikinä heittääkin eteen.
    Rauhallista pääsiäisviikkoa sulle.

    VastaaPoista