maanantai 7. joulukuuta 2020

Omavaraisempaa elämää 2020 osa 9

 Vuoden viimeinen Suuntana omavaraisuus yhteiskirjoitus. Kiitos taas tästä vuodesta Tsajut-blogin Sadulle ja Korkealan Heikille, jotka ovat luotsanneet tätä sarjaa eteenpäin. Tällä kertaa useimmissa blogeissa ollaan varmaan jo joulutunnelmissa, mutta katsotaan ensin, mitä marraskuussa on touhuttu.


Sulan veden kalastuskausi jatkui marraskuussa ja talviteloille vene käännettiin vasta viime viikonloppuna. Saaliit eivät suuria viime aikoina olleet, mutta on useana päivänä kalaruokaa päästy syömään. Nyt toiveissa on pakkasta ja jäätä, jotta pääsisi talviverkkoja virittämään. Viime talvenahan talvikalastus jäi kokonaan väliin, kun järvi ei jäänyt kunnolla koko talvena.


Marraskuussa pakastimeen tuli täytetty myös riistalihasta, kun isäntä ampui peuran vasan. Toiveissa olisi vielä toinen peura, jotta lihaa olisi tarpeeksi koko vuodeksi. 


Puhdetöitä on myös aloiteltu. Olin viime vuoden tapaan parin päivän pärekoppakurssilla ja kalannahkojakin laitoin parkkaantumaan pienen erän. Muuten on tilauslapasten teko työllistänyt ja niiden neulonnassa täyttyy vielä loppukiri ottaa ennen joulua. Jospa joulun jälkeen olisi aikaa neuloa jotain itsellekin ja jatkaa pärekoppien tekoa.


Nyt alkaa vuoden työt olla tehty ja on aika hetken hengähtää. Joulua vietetään pienellä porukalla syöden, saunoen ja rentoutuen. Aattona sytytämme muutaman muun kyläläisen kanssa kynttilät koko kylänraitille joulutunnelmaa tuomaan. Tämä perinne aloitettiin muutama vuosi sitten ja tällä pienellä teolla saa hyvän mielen monelle ohikulkijalle.

Suuntana omavaraisuus -sarjan merkeissä tapaamme taas ensi vuonna. Lopuksi tuttuun tapaan linkit sarjan muihin blogeihin. 

Vyöhyke 1

Jovela

Vyöhyke 2

Sarin puutarhat

Oma tupa ja tontti

Harmaa torppa

Vyöhyke 3

Tsajut

Rakkautta ja maanantimia

Vyöhyke 4

Puutarhahetki

Korkeala

3 kommenttia:

  1. On nuo kyllä aivan upeat nuo koiralapaset! Ja hirmuisen läjän oot niitä jaksanut tehdä!
    Lueskelin tässä syksyn ratoksi blogiasi, ja täytyy sanoa, että sain teidän elämäntavastanne paljon inspiraatiota. Meillä isäntä käy metällä (ehkä pian minäkin) ja ajokoira hankittiin pari vuotta sitten. Opiskelun takia asutaan vielä kaupungissa mutta jossain vaiheessa on tarkoitus lähteä ja muuttaa maalle. Teidän tarina toi uskoa siihen, että jonain päivänä se onnistuu meilläkin. Isot kiitokset blogistasi <3 -Jenni

    VastaaPoista
  2. Teilläkin on perinteenä sytyttää kylille valot! Ihanaa! Kuhmalahdellakin on jo vuosia tulet sytytetty kävelytielle eräiden aktiivien toimesta. Siitä on kyllä ollut iloa monille!

    VastaaPoista
  3. Nuo lapaset ovat niin uskomattoman upeita <3 Ja ihania pärekoreja! Tämä vuosi vei kaikille syksyn kursseille osallistumiset, mutta jospa ensi vuonna itsekin pääsisi pärekorien pariin :)

    Iloista jouluaikaa, jäätyviä kalavesiä ja toiveikaista alkavaa uutta vuotta sinne :)

    VastaaPoista