tiistai 21. tammikuuta 2020

Talvikalastuskausi peruttu?

Meidän omavaraisuuden yksi tärkeistä kulmakivistä on kalastus. Erityisesti talvikalastus verkkokalastuksen muodossa. Tänä talvena näyttää kuitenkin siltä, että koko talvikalastuskausi jää välistä. Syy tähän on se, että koko talvi taitaa jäädä välistä näillä leveysasteilla. Tänäänkin oli +6 astetta lämmintä, lumesta ei tietoakaan ja järvestä lähtivät ne vähätkin jäät, mitä siellä oli.

Kotijärvessämme rannat ovat kuitenkin jäässä pitkälle, joten kalastus ei onnistu veneelläkään. Päijänteellä ammattikalastajat kalastavat vielä täyttä päätä veneillä, mutta meidän kotitarvekalastus on umpikujassa.

Tämä on nyt neljäs talvi, kun kalastamme nykyisellä kotijärvellä.  Ensimmäisenä talvena saimme talviverkot jään alle jo 6.12, seuraavana 6.1, viime talvena 30.12 ja nyt näyttää siltä, että ainakaan tammikuun aikana järvi ei kunnolla jäädy. Jos järven jäätyminen venyy pitkälle helmikuuhun, ei verkkoja kannata viritellä pyyntiin ollenkaan. Kalat kuitenkin liikkuvat aktiivisimmin juuri joulu-tammikuussa, jolloin mahdollisuus saada saalista on suurempi.

Viime vuonna verkot saatiin pyytämään tosiaan aivan joulukuun lopulla, mutta siitä huolimatta tähän aikaan tammikuuta olimme verkoista saaneet 13 haukea, 5 madetta, 2 kuhaa, yhden taimenen, yhden ahvenen ja 3 lahnaa. Saalis jakautui useammalle perheelle, mutta paljon tuli meidänkin ruokapöytään kalaa. Nyt tämä kaikki on korvattava jollakin muulla ruualla (tai ostettava kalaa kaupasta).


Jatkossa syksyllä on kalastettava enemmän pakastimeen, koska ei voi enää luottaa siihen että talvi joka vuosi tulee. Surullista, mutta totta.

Emäntä


2 kommenttia:

  1. Meillekin kalastus on yksi rakkain harrastus. Oli kyllä harmi, että pilkkikausi jäi niin vähälle. No nyt innolla odottamaan että loputkin jäät sulaa ja saa veneen laskettua vesille.

    VastaaPoista
  2. Harmi, että kunnon talvet alkavat olla lähinnä muisto. Onko teillä vene yleensä viety talvisäilöön vai pidättekö rantatelakan päällä mikäli mahdollisuus käytölle tulee?

    VastaaPoista