maanantai 6. kesäkuuta 2022

Omavaraisempaa elämää 2022 osa 2

Kesäkuun ensimmäinen maanantai ja sehän tarkoittaa Suuntana omavaraisuus-postausta. Tällä kertaa puhutaan meille läheisestä aiheesta eli metsänantimista. Meidän omavaraisuuden kulmakivi on nimenomaan metsästä ja luonnosta kerättävät, kalastettava ja metsästettävä ravinto. Kuinka paljon sinä hyödynnät metsien tarjoamaa ilmaista ruokaa? Marjoja, sieniä ja villiyrttejä?
Pieni metsäläinen tutkii tulevaa mustikkasatoa.

Meillä kerätään metsämarjoja aina niin paljon, että varmasti riittävät koko vuodeksi mielellään vähän ylikin, jos sattuu seuraavaksi katovuosi. Eniten kerätään mustikoita, villivadelmia ja puolukoita. Hillojakin, jos satutaan sopivaan aikaan olemaan Inarin mökillä.
Mustikka kukkii parhaillaan ja osassa varvuista on jo raakileitakin. Sadosta näyttäisi tulevan hyvä, jos kesällä saadaan sopivasti sadetta. Nykyisen avohakkuisiin perustuvan metsätalouden ainoa hyvä puoli on se, että vadelmapaikoista ei ole pulaa.
Marjoja käytämme paljon sellaisenaan puuron päällä ja jugurtin seassa. Keittelen myös usein marjakiisseliä ja toki leivon piirakoita tai muffinsseja. Jos on oikein hyvä marjavuosi, niin keitän myös hilloa. Pikkuneidille marjat maistuvat myös hyvin puuron seassa ja maistelututissa. Toivottavasti maistuvat myös jatkossa ja päästään yhdessä marjastusretkille.
Vadelmapuskissa vyölaukkuämpäri on hyvä apuväline.

Marjojen lisäksi keräämme toki sieniä. Lähinnä tuttuja ja turvallisia kanttarelleja, suppilovahveroita, torvisieniä ja rouskuja. Sieniä pitäisi opetella tunnistamaan enemmän. Viime syksynä keräilin suppilovahveroita lähinnä metsäautoteiden läheisyydestä samalla, kun kuukauden ikäinen vauva nukkui vaunuissa. Onneksi sattui sellainen syksy, että suppilovahveroita oli valtavasti jokapaikassa. Ensi syksynä voidaankin tehdä sienestysreissuja syvemmälle metsään tyttö kantorinkassa.
Menkää metsään ja hyödyntäkää mahtavat marjo- ja sienisadot, joita Suomen luonto tarjoaa.

Marjojen kypsymistä odotellessa voi kuitenkin ensi lukea sarjan muiden bloggaajien ajatuksia metsänantimista.

Kasvuvyöhyke 1
Jovela

Kasvuvyöhyke 2
Oma tupa, tontti ja lupa

Sarin puutarhat

Kasvuvyöhyke 3
Tsajut

Evil Dressmarker

Villa Varmo

Pilkkeitä Pilpalasta

Rakkautta ja maanantimia

Varmuusvara

Kasvuvyöhyke 4
Puutarhahetki

Korkeala

Kasvuvyöhyke 7
Korpitalo

1 kommentti:

  1. Kovasti täälläkin kukkii metsän posket marjasatoja lupaillen, mutta tänä vuonna tuntuu olevan vähemmän pölyttäjiä, kuin aiempina vuosina on ollut. Liekö outo talvi vähentänyt kantaa vai mikä on syynä.

    VastaaPoista