maanantai 21. joulukuuta 2020

Peura tarkasti talteen

Olen aiemminkin kertonut, että omavaraisuutemme lihan suhteen perustuu pitkälti riistaan. Emme kasvata itse mitään eläimiä syödäksemme ne, vaan pyrimme metsästämään tarvitsemamme lihan. Isäntä hoitaa lähinnä metsästyksen vaikka minullakin on tuore metsästyskortti taskussa. Mutta ennenkuin riistaliha on siisteissä vakuumipakkauksissa pakastimessa, vaati se työpanosta meiltä molemmilta.


"Helpoin" tapa täyttää pakastin riistalihalla on kuulua hirviporukkaan, jolloin jahti on seuruejahtia ja myös ruhon paloittelu hoidetaan isommalla porukalla. Tänä vuonna emme kuitenkaan hirviporukassa ole vaan lihan hankinta jää peura- ja kaurisjahdin varaan. Metsästysseurassamme saa lähtökohtaisesti ampua yhden peuran/jäsen, niin kauan kuin lupia riittää. Emme asu kaikkein peuratiheimmällä alueella, joten peuran metsästys vaatii tuuria ja sitkeyttä istua kyttäämässä.

Kuukausi sitten isännän sinnikkyys palkittiin ja hän pääsi peuran vasan ampumaan. Koska tämä saattaa olla tämän syksyn ainoa saaliiksi saatu isompi riistaeläin, niin yritimme hyödyntää saaliin mahdollisimman tarkkaan. Näin tosin pitäisi aina tehdä, että ihmistä varten tapetusta eläimestä hyödynnetään kaikki mahdollinen eikä heitetä mitään hukkaan.



Paistit ja fileet otettiin tarkkaan talteen ja loput lihat jauhettiin jauhelihaksi. Metsästyseuralla on onneksi hyvät lihankäsittelytilat vakuumikoneineen, mutta on sitä joskus peuraa paloiteltu kotona pirtin pöydälläkin. Peuran vasa painoi suolistettuna ja nyljettynä 23 kg ja siitä tuli loppujen lopuksi paisteja 5 kg, fileitä 2,2 kg ja jauhelihaa 3,7 kg eli 11 kg puhdasta lihaa. 




Vaikka lihat yrittää ottaa tarkasti talteen, niin luihin sitä aina jää. Niinpä on tärkeää hyödyntää myös luut. Oikeastaan ainoa keino saada kaikki liha luista irti, on keittää ne. Selkärangan paloista keitettiin perinteinen lihakeitto. Luita keitetään niin kauan, että lihat irtoavat helposti, rapsitaan lihat irti luista liemen sekaan ja heitetään perunoita joukkoon. Pari päivää syötiin tätä keittoa.



Lopuista luista keitettiin vielä lihalientä. Pilkoin luiden kaveriksi porkkanoita ja sipulia uunipellille ja laitoin leivinuuniin ruskistumaan puoleksi tunniksi. Sen jälkeen kaikki kattilaan, sekaan suolaa, pippuria, yrttejä ja tietysti vettä. Tuoreita yrttejä löytyi vielä ulkoa yrttipenkistä, kiitos lauhan alkutalven. Sitten keitetään lientä useampi tunti (keitin 3 tuntia). Lopuksi siivilöidään liemi erikseen ja annetaan jäähtyä. Jäähtyneen liemen pintaan nousee rasva ja jähmettyy, jolloin sen saa kaavittua pois. Lopuksi liemi pakastetaan sopivina annoksina. Tätä voi sitten käyttää keittojen ja kastikkeiden pohjana. Ja irtosi näistäkin luista sen verran lihaa, että niistä yhden kastikkeen tekee.






Lihojen ja luiden lisäksi otin talteen peuran nahan. Aion itse parkita sen pajuparkilla. Nahka on nyt suolattuna varastossa odottassa kevättä. Lisäksi rasvat ja muut "roippeet" käytetään syöttinä minkkiloukuissa. 


Entisaikaan tämäkin peura olisi hyödynnytte vielä tarkemmin suolia myöten, mutta olen ihan tyytyväinen, että näinkin tarkkaan saatiin peura talteen. 

Emäntä


maanantai 7. joulukuuta 2020

Omavaraisempaa elämää 2020 osa 9

 Vuoden viimeinen Suuntana omavaraisuus yhteiskirjoitus. Kiitos taas tästä vuodesta Tsajut-blogin Sadulle ja Korkealan Heikille, jotka ovat luotsanneet tätä sarjaa eteenpäin. Tällä kertaa useimmissa blogeissa ollaan varmaan jo joulutunnelmissa, mutta katsotaan ensin, mitä marraskuussa on touhuttu.


Sulan veden kalastuskausi jatkui marraskuussa ja talviteloille vene käännettiin vasta viime viikonloppuna. Saaliit eivät suuria viime aikoina olleet, mutta on useana päivänä kalaruokaa päästy syömään. Nyt toiveissa on pakkasta ja jäätä, jotta pääsisi talviverkkoja virittämään. Viime talvenahan talvikalastus jäi kokonaan väliin, kun järvi ei jäänyt kunnolla koko talvena.


Marraskuussa pakastimeen tuli täytetty myös riistalihasta, kun isäntä ampui peuran vasan. Toiveissa olisi vielä toinen peura, jotta lihaa olisi tarpeeksi koko vuodeksi. 


Puhdetöitä on myös aloiteltu. Olin viime vuoden tapaan parin päivän pärekoppakurssilla ja kalannahkojakin laitoin parkkaantumaan pienen erän. Muuten on tilauslapasten teko työllistänyt ja niiden neulonnassa täyttyy vielä loppukiri ottaa ennen joulua. Jospa joulun jälkeen olisi aikaa neuloa jotain itsellekin ja jatkaa pärekoppien tekoa.


Nyt alkaa vuoden työt olla tehty ja on aika hetken hengähtää. Joulua vietetään pienellä porukalla syöden, saunoen ja rentoutuen. Aattona sytytämme muutaman muun kyläläisen kanssa kynttilät koko kylänraitille joulutunnelmaa tuomaan. Tämä perinne aloitettiin muutama vuosi sitten ja tällä pienellä teolla saa hyvän mielen monelle ohikulkijalle.

Suuntana omavaraisuus -sarjan merkeissä tapaamme taas ensi vuonna. Lopuksi tuttuun tapaan linkit sarjan muihin blogeihin. 

Vyöhyke 1

Jovela

Vyöhyke 2

Sarin puutarhat

Oma tupa ja tontti

Harmaa torppa

Vyöhyke 3

Tsajut

Rakkautta ja maanantimia

Vyöhyke 4

Puutarhahetki

Korkeala

maanantai 2. marraskuuta 2020

Omavaraisempaa elämää 2020 osa 8

Hiljaisuus blogissa päättyy nyt! Tauon aikana on oltu enimmäkseen metsässä ja vielä syvemmällä metsässä. Aika saattaa siis blogi ajantasalla ja kertoa meidän syksyn kuulumisia. Tämä on samalla Suuntana omavaraisuus-sarjan kimppapostaus, joten lopusta löytyy tuttuun tapaan linkit sarjan muihin blogeihin.

Viimeisin kirjoitus on elokuun alusta, jolloin sadonkorjuu oli oikeastaan vasta alkanut. Elokuu urakoitiinkin sitten sadon kanssa, jotta mahdollisimman paljon ennätettiin tehdä ennen syyskuun alkua. Syyskuussa nimittäin suuntamisemme Inarin mökille ja viivyimme siellä lokakuun puoleen väliin asti.

Kasvimaalta korjattiin talteen hyvä sipulisato ja vähemmän hyvä punajuurisato. Lappiin lähtiessä peltoon jäivät vielä porkkanat ja maa-artisokat. Porkkanat äiti nosti ylös meidän reissun aikana ja niitä tuli lähes lihalaatikollinen vaikka osa iti todella myöhään. Ennen maa-artisokkien nostotalkoita ehdittiin sitten itsekin takaisin kotiin.



Inarissa vietettiin aikaa enimmäkseen erämaassa kanalintujahdissa. Tehtiin useampi yön yli kestävä retki ja monta päiväretkeä. Näistä retkistä kirjoittelen ihan oman postauksen, mutta tässä hieman tunnelmakuvia.





Lapin reissun jälkeen on vähän kalastettu, kerätty suppilovahveroita, nostettu maa-artisokat ja istutettu pienet mukulat takaisin peltoon. 




Yhteisenä aiheena oli tällä kertaa, mitä opimme tästä vuodesta. Tämä kasvukausi opetti jälleen kerran nöyryyttä. Kevään säät oli haasteelliset, eikä niitä vastaan oikein voi taistella. Mutta aina joku kasvi menestyy ja tänä vuonna heikkoa viljelysatoa paikkasi mahtava marja- ja sienisato metsässä. Paljon suunniteltua jäi tekemättä, kun voimia vei muu elämä. Jotain kuitenkin on talvivarastoihin kertynyt ja vielähän tässä kalastus-, metsästys-, sienestys- ja marjastuskausi jatkuu, koska lunta on varmaan turha toivoa vielä kuukauteen.

Käy lukemassa, kuinka muiden omavaistelijoiden vuosi on sujunut.

Kasvuvyöhyke 1

Jovela

https://www.omavarainen.fi/l/siemenjoulukalenteri2020/

Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarhat

https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2020/11/suojaa-myyrilta-rusakoilta-ja.html

Oma tupa ja tontti

https://omatupajatontti.blogspot.com/2020/11/solmujen-sommittelua.html

Harmaa torppa

https://www.harmaatorppa.fi/2020/11/omavaraisuuspyrkimykset-vuonna-2020.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut

https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2020-osa-11/

Rakkautta ja maan antimia

https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2020/11/suuntana-omavaraisuus-osa-11-taman.html

Luomulaakso

https://luomulaakso.fi/?p=20548

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki

https://puutarhahetki.blogspot.com/2020/11/unelmana-omavaraisempi-elama-opiksi.html

Korkeala

https://www.korkeala.fi/?p=3381


maanantai 3. elokuuta 2020

Omavaraisempaa elämää 2020 osa 7

Pitkäksi venyi blogitauko tänäkin kesänä. Kaikki vapaa-aikana menee ulkona puuhaillessa ja sadonkorjuuvauhti vaan kiihtyy koko ajan. Mutta nyt kuitenkin vähän meidän omavaraisuus kuulumisia onhan taas Suuntana omavaraisuus-sarjan aika.

Kasvimaa aiheutti tänä vuonna pettymyksiä, kun monet siemenet eivät itäneet ollenkaan. Keväällä oli ensi kylmää ja sitten todella kuivaa. Porkkanan siemenistä iti noin puolet ja loput vasta viikkoja perässä. Yksi punajuuririvi jäi kokonaan tyhjäksi ja avomaankurkutkin kylvin kahteen kertaan, kun ensimmäinen yritys ei tuottanut mitään tulosta ja toisen yrityksen onnistuminen on vielä arvoitus. Kesäkurpitsa tuottaa kyllä satoa, mutta ongelmana on jatkuvat sateet ja kurpitsa alut meinaavat mädäntyä peltoon. Kaikesta huolimatta satoa on kuitenkin tulossa ja on sitä päästy jo syömäänkin. Sipuleille tämä kesä näyttää olevan oikein hyvä.



Marjapensaista punaherukkat tuottavat hyvin satoa, mutta mustaherukoiden osalta sato jää todella pieneksi. Viime kesänä rastaat söivät kaikki punaherukat loman aikana, mutta tänä vuonna ehdin ensin.

Luonto on sen sijaan tarjonnut satoa yllin kyllin. Mustikkaa ja villivadelmaa on metsissä valtavasti. Tatteja ja kanttarelle löytyy myös hyvin. Jatkuvat sateet ovat vähän vaikeuttaneet marjasadon keräämistä, mutta kyllä pakastimessa alkaa olla jo ihan hyvä määrä metsämarjoja. 



Heinäkuun puolenvälin jälkeen alkoi myös muikkua tulla hyvin järvestä ja olemmekin säännöllisesti pitäneet muikkuverkkoja pyynnissä. Neljästä verkosta on tullut keskimäärin 2 kg muikkua yössä. Muikkuja onkin sitten syöty savustettuna, rantakalana ja kalakukkojakin leivoin.




Myös ravustuskausi on alkanut pari viikkoa sitten ja ensimmäiset rapujuhlat on pidetty. Pakastimme myös keitettyjä rapuja myöhemmin nautittavaksi. 

Satoa on säilötty tähän mennessä lähinnä marjoja pakastamalla. Suurin säilöntäurakka on vasta edessäpäin. Tällä viikolla ajattelin sipuleita säilöä hiukan tällä Maaseuden Tulevaisuudesta löytämälläni reseptillä https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ruoka/resepti/artikkeli-1.1137508

Muiden omavaraisuusbloggaajien kuulumisia pääset lukemaan alla olevista linkeistä.

Vyöhyke 1

Jovela

Vyöhyke 2

Oma tupa ja tontti

Vyöhyke 3

Tsajut

Rakkautta ja maanantimia

Vyöhyke 4

Korkeala