maanantai 3. toukokuuta 2021

Omavaraisempaa elämää 2021 osa 3

 Aika päivittää pitkän tauon jälkeen kuulumisia tänne blogin puolellekin. Tänään on myös kuukauden ensimmäinen maanantai, joten tämä samalla osa #suuntanaomavaraisuus-sarjaa. Tuttuun tapaan lopusta löytyy linkit muihin sarjassa mukana oleviin blogeihin.

Kevään aikana jatkoimme talviverkkokalastusta, kunnes kevät lähti etenemään vauhdilla ja heikensi jäät. Viimeisen kerran verkoilla käytiin 20.3.2021. Kesäkalastuskautta ei olla vielä päästy aloittamaan, kun veneen tervaus venyi vähän myöhäiselle ja nyt täytyy vaan odottaa tervan kuivumista.

Talven viimeinen verkkopäivä.

Olimme myös kolme viikkoa Inarin mökilla keväthangilla hiihtelemässä. Pakkasimme mökille mukaan vähän peuran paistia ja siitä ehti loman aikan valmistua kuivalihaa.

Kuivaliha on myös Pihkan herkkua.
Valmista kuivalihaa.

Vauhdilla alkanut kevään eteneminen pysähtyi kuitenkin kuin seinään ja nyt on junnattu viime viikot paikallaan. Öisin on pakkasta jopa viisi astetta, joten kasvimaalle ei ole kiire kylvöjä tekemään. Kasvihuoneeseenkaan ei tarvi vielä ajatella taimia vievänsä. Tomaatin taimet saavat kasvaa vielä rauhassa sisällä. Talvella hankkimani kasvivalo on selvästi auttanut taimien kasvatuksesta. Ikinä ennen ei ole näin tukevia tomaatin taimet olleet.

Vappupäivän lumisade
Tomaatintaimien purkeista lisälaidat ylös ja lisää multaa.

Tämän kertaisena yhteisenä aiheena onkin kasvihuoneet. Meillä on vaatimaton 9 neliön kasvihuone, mutta kyllä sinne useampi tomaatin- ja kurkuntaimi mahtuu. Kasvihuoneella alkaa nyt kolmas kesä. Tomaatin ja kurkun lisäksi minulla on kasvihuoneessa yleensä keväällä kylvettyä salaattia. Nyt salaatit ovat pikkuriikkisillä taimilla, joita olen yrittänyt harsoilla suojata pakkasilta. Iskin myös pariin ämpäriin perunoita, kun olivat alkaneet jääkaapissa itämään.

Tänä keväänä kylvetty salatti on jo taimella.

Käy katsomassa ja lukemassa alla olevista linkeistä, minkälaisia kasvihuoneita muilla omavaraisuusbloggareilla on.

Kasvuvyöhyke 1

Jovela

Apilan kukka

Sateenkaaria ja serpentiiniä

Multavarpaan maailma

Toivola puutarha

Kasvuvyöhyke 2

Kohti laadukkaampaa elämää

Urban farming kotitarveviljely

Oma tupa ja tontti

Keittiössä, kotona ja puutarhassa

Sarin puutarhat

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut

Luomulaakso

Harmaa torppa

Mummon kirja

Majalevon pientila

Caramellia

Torpan tyttö

Mikä itä

Rakkautta ja maanantimia

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki

Korkeala

Kasvuvyöhyke 5

Puutteela

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo

15 kommenttia:

  1. Onpas reippaan näköisiä tomaatteja! täällä ei olla läheskään tuossa kokoluokassa, mutta elän siinä toivossa että syksy olisi lämmin ja kasvukautta tulisi sitten lisää kylmän kevään korvikkeeksi. Nyt myös kasvihuonekurkku ekaa kertaa kasvatuksessa, saa nähdä tuleeko yhtään valmiiksi asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkut minullakin on vasta ihan pieniä taimia, enkä oikein kunnolla ole kertaakaan onnistunut kasvihuonekurkkujen kanssa. Mutta ehkä tänä vuonna :)

      Poista
  2. Kyllä on komeat hauet siellä teidän vesissä! Ja kiva tuo kasvarin katon malli. Siinä ei varmaan lumimassojen painosta ole huolia!

    Mukavaa toukokuuta sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähijärvessä tosiaan haukia riittää. Kasvihuoneen malli on kyllä hyvä lumien kannalta ja muutenkin kennolevyt on niin isoja ja tukevasti paikallaan, että ainakaan vielä mikään myrsky ei ole hajottanut.

      Poista
  3. Nyt on kevään eteneminen ollut melko nilkuttuvaa meilläkin, yöpakkaisa tosiaan jatkuvasti ja päivisin kylmä tuuli, vaikka muuten plussan puolelle meneekin.

    VastaaPoista
  4. Jotenkin turhan hidas kevät mutta samalla kiva kun ei ole jo ohi. Kauanko terva kuivuu tämmöisenä keväänä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se useamman viikon kuivaa niin, että ei kaikkia vaatteita sotke kun veneeseen istuu.

      Poista
  5. Teidän kasvihuoneessa näyttäisi korkeus riittävän, eikä lumi kasaannu katolle. Terhakkaan näköisiä tomaatin taimia odottamassa kasvihuoneeseen pääsemistä.
    Aikamoisia haukia. Kyllä Pihka tietää, mikä on herkkua.
    Hyvää toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvihuone on tosiaan malliltaan sellainen, että lumi ei juuri kasaannu katolle. Hyvää toukokuuta sinullekin!

      Poista
  6. Ostan tomaatit ja kurkut valmiina taimina, koska sisällä ei ole niille tilaa alkuvaiheessa. Retiisit ovat meillä kasvihuoneessa kohta syöntikunnossa, rucola on jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähissä se tila on meilläkin, mutta onneksi pieneen kasvihuoneeseen menee niin vähän taimia, että ne mahtuu kasvattamaan.

      Poista
  7. Mahtavat tomaattientaimet! Näppärän oloisia nuo mehupurkit taimilla. Onko laidat siis ensin taitettu alas ja nostat teipillä ylös, kun kasvavat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, laidat on taitettu alas ja taimien kasvaessa nostan laidat ylös ja lisään multaa.

      Poista
  8. Mukavaa lukea sinun kokemuksista kasvihuoneeseen liittyen. Minulla vanha kasvihuone ja haluaisin kokeilla tomaatin ja kurkuntaimien istutusta. Miten pakkasiin ja kylmään on hyvä varautua? Tutkin kasvihuonetarvikkeita ja törmäsin pakkasharsoon mutta en tiedä kuinka sitä kuuluu käyttää oikein?

    VastaaPoista