tiistai 13. maaliskuuta 2018

Tervetuloa seuraan!


Tervetuloa Metsäläisten elämää-blogin seuraan! Tämä blogi kertoo emännän, isännän ja pohjanpystykorvan elämästä vanhassa talossa päijät-hämäläisessä maalaiskylässä.



Kaksi vuotta sitten päätimme, että kaupunki- ja rivitaloasuminen saa riittää ja muutimme tänne emännän mummolaan. Vapaa-ajalla talossa olimme jo paljon aikaa viettäneet ja haaveilleet tilanteesta, että voisimme pysyvästi tänne muuttaa. Tiesimme siis suunnilleen mihin lähdimme, mutta kyllähän arki täällä kantoveden ja ulkohuussin talossa on välillä yllättänyt. Ja aina ne yllätykset eivät ole olleet positiivisia. Mutta kokonaisuus on vahvasti plussan puolella.
Tässä blogissa käsittellään arkea, josta puuttuvat osa nykyään itsestään selvistä mukavuuksista. Vinkkejä vanhassa talossa asumiseen ja rehellisiä kertomuksia haasteista. Myös luonnonantimien hyödyntämisestä tulee varmasti kirjoitettua. Villiyrttien keruu, marjastus, kalastus ja metsästys kuuluvat olennaisena osana arkeemme. Kala- ja riistareseptejäkin tulee jakoon.

Mistäkö blogin nimi Metsäläisten elämää? No tällaisia metsäläisiä eli täkäläisittäin mettäläisiä me ollaan. Metsässä viihdytään ja ehkä myös vähän metsitytään. Joutuu oikein pinnistelemään, jos tarvitsee kaupunkiin lähteä, että kuinkas siellä isolla kirkolla kuuluikaan käyttäytyä ja päällekin kai täytyy laittaa jotain muuta kun toppahousut ja huopakumpparit. Joskus aina kuulen sanottavan, että tulkaa nyt välillä sieltä ihmisten ilmoille, ettette ihan metsity.

Talvisen verkkojen kokemis kuvan myötä, vielä kerran tervetuloa matkaan.

Emäntä
 






6 kommenttia:

  1. Moikka! Vanhojen talojen blogit -Facebook-ryhmästä löysin tieni tänne. Mukavaa ja mielenkiintoista jäädä seurailemaan blogiasi ja kertomuksiasi! Elämänmenonne kuulostaa varsin tutulta: meidän perhe asustelee myös vanhassa talossa, omavaraisuusastetta pyrimme kasvattamaan ja luonnonantimia yritetään hyödyntää mahdollisimman laajalla skaalalla :) Jätän tähän vielä linkin omaan blogiini, tervetuloa visiitille!
    http://riippumattomammaksi.blogspot.fi

    Leppoisaa kevättä teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiva, kun löysit tänne :) Olenkin blogissasi vieraillut muutamia kertoja, täytyypä laittaa aktiiviseen seurantaan :)

      Poista
  2. Minäkin löysin sinut vanhojen talojen faceryhmästä. Tarinanne kuulostaa juuri siitä, mitä me salaa haaveilemme, mutta emme uskalla vain toteuttaa - no, ainakaan vielä, eikä kaikilta osin ;) Tervetuloa myös visiitille meidän torpalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kun löysit tänne. Teillä on ihana torppa! Toivottavasti uskallatte toteuttaa haaveenne joskus. Me emme ole ainakaan katuneet päivääkään :)

      Poista
  3. Voi miten mielenkiintoinen blogi sulla on! 😊
    Jään lukijaksi.

    VastaaPoista