lauantai 14. heinäkuuta 2018

Satoa ja saalista

Tällä viikolla ollaan päästy keräämään vähän satoa puutarhasta ja metsästä ja saalistakin saatu verkoista.

Mustikka on kypsynyt metsissä, joten kävin tänään ämpärillisen keräämässä. Kuivuus on mustikkasatoa aika paljon verottanut, joten marjapaikkoja saa tosissaan etsiä. Helle ajoi metsästä pois kesken kaiken, paikalle on palattava vielä lähipäivinä.


Kesä on ollut kiireinen ja aikaa kalastamiselle ei ole meinannut löytyä. Nyt ollaan kuitenkin parina yönä ehditty muikkuverkkoja pitää. Vaikkakin se tarkoittaa aikaisia aamuja, jotta verkot ehtii kokea ennen töiden alkua. .
Muikkua on päästy syömään savustettuna ja paistettuna. Viime yönä saalis oli sen verran hyvä, että siitä riitti naapureillekin

Kasvimaalta ensimmäiset omat kurkut on syöty ja kypsiä kirsikoitakin on saanut jo napostella. Tästä se sadonkorjuuaika pikkuhiljaa alkaa.


Emäntä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti