Tällä kertaa yhteisenä aiheena on puutarhan marjat ja tietenkin kuulumiset omavaraisuusprojektien osalta.
Marjat on osa-alue, jossa me olemme oikeasti omavaraisia. Voin ihan rehellisesti sanoa, että en osta ikinä kaupasta marjoja. Jos niitä ei itse ole saatu tuotettua tai kerättyä, niin sitten ei marjoja syödä. Mutta aina jokin marjasato onnistuu ja saa pakastimeen kerättyä talveksi vitamiineja. Ainoastaan mansikat ostan naapurin viljelijältä tai käyn itse pellolta keräämässä, mutta maksua vastaan. Joka vuosi ei mansikoita kyllä olla ostettu, jos muista marjoista on tullut hyvä sato.
Puutarhassa meillä on lähinnä viinimarjapensaita. Mustaherukkapensaita on 12 kappaletta, punaherukkaa 5 kappaletta ja karviaisia 6 pensasta. Lisäksi yksi kituliaasti kasvava valkoherukkapensas. Suurin osa pensaista on ikivanhoja ja uusimmatkin ehkä 10 vuotta vanhoja. Hyvin kuitenkin tuottavat satoa ja herukkamehua riittää sekä meidän että vanhempieni talouteen koko vuodeksi. Juomme laimeaa mehua janojuomana tosi paljon, joten oma herukkasato on oikeasti merkittävä jopa taloudellisesti, kun mehua ei tarvitse ostaa kaupasta. Tällä hetkellä tuleva herukkasato näyttää oikein hyvältä, varsinkin punaherukat ovat täynnä raakileita.
Tänä vuonna siirsimme neljä "uutta" pensasta puutarhaan vanhempieni mökiltä. Vanhoja pensaista nämäkin ovat, eivätkä oikein koskaan lähteneet mökillä kasvuun koivuen katveessa. Jospa ne nyt täällä meidän pihassa innostuisivat kasvamaan. Pensaista pari oli mustaherukkaa ja pari karviaista.
Muita marjoja ei puutarhastamme sitten löydykään eikä myöskään hedelmäpuita. Ainoastaan yksi suklaakirsikkapensas, joka kyllä tuottaa satoa sen verran, että säilömäänkin pääsee. Viime kesänä kirjoittelinkin kirsikkahillon ohjeen tänne blogiin talteen.
Muuten omavaraisuutemme marjojenkin osalta perustuu metsästä kerättyihin marjoihin. Mustikat, villivadelmat, puolukat ja karpalot kerätään lähimetsistä, hillat Lapista jos lomat sattuu oikeaan aikaan. Toivottavasti tästä kesästä tulisi viime kesää parempi marjakesä. Viime kesän kuivuus verotti satoa rajusti ja varsinkin puolukan sato epäonnistui todella pahasti.
Toukokuun aikana saimme vihdoin myös kasvihuoneen kasaan ja nyt siellä on jo tomaatit, kurkut, paprikat ja yrtit kasvamassa.
Toukokuun teemana on ollut myös vahvasti polttopuut. Olemme tehneet polttopuita sekä naapurille että itsellemme ja viime lauantaina saimme vihdoin urakan valmiiksi. Nyt on ensi talveksi puut pinossa kuivumassa.
Kasvimaista pienemmälle ehdin kylvää porkkanat ja punajuuret jo muutama viikko sitten, mutta isompi jäi odottamaan sopivaa aikaa. No sen ehtivät vallata rikkaruohot, joten olihan työ saada pelto muokattua ja rikkaruohot nypittyä pois. Työkaluna vain talikko ja harava... no sekin urakka valmistui eilen ja ehdin jopa sipulit istuttaa. Tänään ja huomenna loput kylvöt ja istutukset. Viime yö oli täällä vielä melko kylmä, mutta nyt näyttää yötkin lämpenevän kunnolla, joten enköhän tänään uskalla istuttaa ulos myös kesäkurpitsan että avomaankurkun taimet. En nimittäin jaksaisi pelata hallaharsojen kanssa, mieluummin venytän ulosistutus aikaa.
Tietysti villiyrttejä olen yrittänyt ehtiä keräämään vähän joka välissä. Uusi yrttisirppini on aivan mahtava. En kyllä enää saksiin vaihtaisi. Tilasin sirpin meidän kylän omalta kyläsepältä.
Kevät ja alkukesä on sellaista aikaa, ettei meinaa vuorokaudessa millään tunnit riittää. Niin paljon pitäisi ehtiä tekemään, istuttamaan, kylvämään ja kerämään. Ja töissäkin pitäisi käydä. Jotenkin pitäisi päästä siihen tilanteeseen, että voisi olla vapaalla vaikkapa toukokuun alusta syyskuun loppuun. Talven joutaisi olla palkkatöissä. Siinäpä motivaatiota nostaa omavaraisuusastetta :)
Veikkaan, että blogi ei kesän aikana kovin tiuhaan päivity, joten ota meidän seurantaan instagramissa. Sinne päivittelen ahkerammin välähdyksiä meidän metsäläisten arjesta.
Lopuksi vielä linkit sarjan muihin blogeihin :)
Sorakukka
https://sorakukka.com/?p=361
Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarhablogi
https://puutarhahetki.blogspot.com/2019/06/unelmana-omavaraisempi-elama-puutarhan.html
Sarin puutarhat:
https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2019/06/vanhat-vadelmapensaat-ja-muut-marjat.html
Harmaa torppa
https://www.harmaatorppa.fi/2019/06/omavaraisuutta-vuonna-2019-osa-5.html
Tsajut
https://tsajut.fi/suuntana-omavaraisuus-osa-5/
Palokankaan pientila
https://palokankaanpientila.blogspot.com/2019/06/yhteispostaussarja-eteneminen-ja.html
Kohti laadukkaampa elämää
https://varmuusvara.blogspot.com/2019/06/suuntana-omavaraisuus-osa-5.html
Metsäläisten elämää
https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2019/06/omavaraisempaa-elamaa-2019-osa-5.html
Urban Farming
https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2019/05/hillot-hyytelot-pakastemarjat-ja-muut.html
Elämää korvessa
https://elamaakorvessa.blogspot.com/2019/06/suuntana-omavaraisuus-puutarhan-marjat.html
Pienen pieni Farmi¨
https://pienenpienifarmi.com/?p=654
Korkeala
https://www.korkeala.fi/?p=2091
Torpan tyttö
http://torpantytto.com/2019/06/03/kesa-tulee-ja-pihahommat-etenee
Riippumattomammaksi
https://riippumattomammaksi.blogspot.com/2019/06/projekti-omavaraisempi-elama-2019.html
Maalaiskaupungin piha
https://maalaiskaupunginpiha.blogspot.com/2019/06/suuntana-omavaisuus-ja-puutarhan-marjat.html
Villa kotiranta
http://www.villakotiranta.fi/?p=1930
Alussa oli Vehkosuo
https://vehkosuo.blogspot.com/2019/06/kesa-se-tulla-jolkottaa.html
Laura eli Javis
https://lauraelijavis.wordpress.com/2019/06/03/askeleitani-kohti-omavaraisuutta-osa-5-puutarhan-marjat
Iso-Orvokkiniitty
https://iso-orvokkiniitty.fi/?p=1975
Jovelassa / Omavarainen
https://www.omavarainen.fi/l/puutarhanmarjat
Luomulaakso
https://luomulaakso.fi/?p=18217
Ku ite tekee
http://www.kuitetekee.com/2019/06/03/marjoja-omasta-maasta/