Metsäläisten elämää: marraskuuta 2019

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Kotivara arjen turvana

Tällä kertaa päätimme isommalla porukalla kirjoittaa tärkeästä aiheesta, nimittäin kotivarasta. Tsajuden Satu ja Jovelan Johanna ideoivat yhteiskirjoitussarjan, jossa me bloggaajat nostamme kotivaran esille omasta näkökulmastamme. Tiesithän nimittäin, että Suomessa on suositeltu, että jokaisen kotoa löytyy kotivara, jolla pärjää ilman ulkopuolista apua 72 tuntia poikkeustilanteessa esimerkiksi pitkän ja laajan sähkökatkon aikana. Kotivara voi tulla tarpeeseen myös sairauden iskiessä. Koko perhe saattaa olla samaan aikaan vatsataudissa, eikä kenestäkään ole lähtijäksi kauppaan muutamaan päivään.

Kotivaraan olisi hyvä kuulua ainakin säilyvää ruokaa, kynttilöitä, otsalamppu (pattereita), tulitikkuja, wc-paperia ja pattereilla toimiva radio.

Tarkemmin suosituksesta ja muutenkin kotivarasta voit lukea allaolevista linkeistä.

https://72tuntia.fi/#72

https://www.martat.fi/marttakoulu/ruoka/kotivara/

Lähestyn aihetta maaseudulla vanhassa talossa ilman kaikkia mukavuuksia asuvana ja omavaraisuuteen pyrkivänä. Koska kauppaan on 20 km, talo lämmitetään puilla ja ollaan enimmäkseen kantoveden ja ulkohuussin varassa, olosuhteet luovat kuin itsestään tietynlaisen kotivaran.

Kotivaraan kuuluu tietysti se, että kaapeista löytyy peruselintarvikkeita ja hygieeniatuotteita vähintään tuon 72 tunnin tarpeisiin, mutta myös se, että olosuhteet luodaan sellaisiksi, että pärjätään ilman sähköä pitkäkin aika. Sähköjen katkeaminen on varmasti se todennäköisin syy, että kotivaraa joutuu käyttämään ja muutenkin nyky-yhteiskunta lamaantuu nopeasti ilman sähköä. Tätä lamaantumista pitäisi omalla kohdalla välttää. Olosuhteilla tarkoitan esimerkiksi lämmitystä. Meillä talo lämpiää muutenkin lähes yksinomaan puilla, joten tämä puoli on kunnossa. Vilu ei tule talvellakaan pitkän sähkökatkon aikana. Tulisijoja meillä on talossa yhteensä kuusi ja niihin sisältyy leivinuuni ja puuhella, jotka mahdollistavat myös ruuanvalmistuksen ilman sähköä. Jotta tulisijoja voi käyttää, on tietysti oltava puita. Meillä on varastossa puita aina vähintään kahden vuoden tarpeisiin. Myös tulitikkuja pitää olla aina hyvä varasto kotona.

Kuivia polttopuita on hyvä olla varastossa useamman kuukauden tarpeisiin.

Leivinuuni on meillä kovassa käytössä normaalioloissakin ja puuhellakin talvella. Mökillä olemme tehneet ruokaa myös ihan tavallisessa varaavassa takassa. Haudutettavat pataruuat onnistuvat oikein hyvin takassa. Onkin tärkeää opetella käyttämään kodin tulisijoja ruuanvalmistuksessa, jotta sitten poikkeustilanteen iskiessä päälle osaa niitä luontevasti käyttää. Mieleeni muistui eräs uutislähetys, jossa toimittaja oli tekemässä juttua sähkökatkoalueella jossain päin Suomea. Haastattelussa eräs mies valitteli, että joutuu syömään kylmää ruokaa, kun uuni ja mikro eivät toimi. Kuitenkin miehen takana kuvassa näkyi leivinuuni. Oliko tilanne vain se, että mies ei arkenakaan leivinuunia ikinä käyttänyt ruuanvalmistukseen, niin ei sitä osannut sitten sähkökatkonkaan aikana ajatella käyttävänsä ruuan lämmittämiseen.

Leivunuunilla pysyy pirtti lämpöisenä ja saa valmistettua ruokaa.

Puhtaan veden varastointia emme joudu erikseen miettimään, koska pihassa on oma kaivo käsipumpulla varustettun, joten vettä saa nostettu lihasvoimin. Järvikin on parin sadan metrin päässä, joten vettä voisi sieltäkin hätätapauksessa hakea ja keittää juomavedeksi. Pesuvedeksihän järvivesi kelpaa oikein hyvin sellaisenaan. Pesutilat sijaitsevat pihasaunassa, johon vesi kannetaan ihan ämpäreillä kaivolta eli peseytymismahdollisuudet ja olosuhteet pysyvät aivan ennallaan vaikka sähköt katkeaisivat.

Omasta kaivoista ei ole apua, jos sieltä ei saa vettä ilman sähköpumppua. Vanhanajan käsipumppu on toimintavarma myös kovalla pakkasella.

Meillä ei myöskään ole vesivessaa, joka sähköä ja vettä tarvitsisi vaan ulkohuussi löytyy pihan perältä. Toimii kaikissa olosuhteissa. Ulkohuussi ei tosin ole paras mahdollinen vaihtoehto silloin, kun päällä oleva kriisi onkin lähinnä henkilökohtainen esimerkiksi oksennustauti. Näihin tilanteisiin kannattaa varautua edes tilapäisellä sisävessaratkaisulla, joka voi yksinkertaisuudessaan olla kannellinen ämpäri.

Pyrimme tuottamaan osan ruuasta itse viljelemällä, kalastamalla ja metsästämällä. Meillä on siis melkoinen ruokavarasto aina kotona. Varsinkin tähän aikaan vuodesta, kun sadonkorjuu on ohi. Näistä parhaiten säilyvät sähköttömissä oloissa kellariin säilötyt perunat, muut juurekset ja hillot sekä kuivatut raaka-aineet kuten sienet. Mutta meillä on myös neljä pakastinta täynnä marjoja ja riistalihaa sekä kalaa. Ja nämä pakastimet ovat se haavoittuvin osa, jos sähköt on pitkään pois. Olemme varautuneet pitkiin sähkökatkoihin aggregaatilla, johon tietenkin pitää olla varattuna myös polttoainetta. Pakastimet ovat arkkupakastin mallia, jotka pysyvät vähän paremmin jäässä sähkökatkojen aikana kunhan ei availe kantta turhaan. Maakellari toimii myös tarvittaessa jääkaappina.

Hyvä maakellari toimittaa tarvittaessa myös jääkaapin virkaa

Kuivatut sienet ja yrtit säilyvät ilman sähköä

Sähkökatkon aikana pakastimien jäässä pitäminen on haaste. Aggregaatilla pärjää niin kauan, kun polttoainetta riittää.

Vaikka ruokaa on periaatteessa pakastimet ja kellarit pullollaan, ovat ne kuitenkin harvoin valmista ruokaa sellaisenaan. Oksennustaudissa ei jaksa alkaa karjalanpaistia leivinuunissa tekemään, vaan kaapissa on hyvä olla myös jotakin lämmittämistä vaille valmista ruokaa. Meiltä kaapista löytyy aina purkkihernekeittoa, Jalostajan pussikeittoja, nuudeleita ja lihasäilykettä. Näitä käytetään myös tavallista kiireisimpinä arkipäivinä ja näin eivät ehdi vanhenemaan. Kuiva-aine kaapissa on aina kaurahiutaleita sekä erilaisia gluteenittomia jauhoja, sokeria, suolaa, leivinjauhetta, kuivahiivaa, kahvia, riisiä ja pastaa.

Säilykkeet ovat hyviä kotivarassa, mutta niitäkin pitää muistaa käyttää säännöllisesti ja ostaa tilalle uusia. Pilaantunut ruoka ei auta ketään.

Tietynlaiseksi kotivaraksi lasken myös tämän meidän pienen kyläyhteisön. Naapuriapua annetaan muutenkin, mutta poikkeustilanteessa se nousee aivan uuteen arvoon. Maalla voi luottaa siihen, että naapureista pidetään huolta. Yksinäisiä mummoja ei varmasti unohdeta mökkiinsä sähkökatkon aina, vaan naapuri käy katsomassa onko kaikki hyvin. On myös hyvä tietää, kenellä naapureista on aggregaatteja, kenellä iso säiliö polttoainetta, kenen kaivosta saa käsipumpulla juomavettä, kenellä on ammattitaitoa raivata myrskyssä katkenneita puita jne.

Yhteenvetona voisin todeta, että me kyllä pärjätään. Ja tarvittaessa pystymme auttamaan myös muita.

Emäntä

Lopuksi pitkä lista linkkejä blogeihin, jotka ovat myös tarttuneet tähän tärkeään aiheeseen. Monipuolisia näkökulmia kotivaraan.

maanantai 11. marraskuuta 2019

Pärekoppakurssilla

Lauantaiaamuna heräsin virkeänä ennen seitsemää ja nousin keräilemään puukkoja, hanskoja ja muita tarvikkeita kasaa. Työaamuina väsyttää aina tuhottomasti, mutta nyt oli tiedossa niin mielenkiintoista ohjelmaa, että mieli oli virkeä heti aamusta. Luvassa oli kaksi kokonaista päivää pärekoppien ihmeellisessä maailmassa.

Löysin pärekoppakurssin Valkeakoski-opiston kurssitarjonnasta syksyllä ja hetkeäkään miettimättä ilmoittauduin mukaan. Kiinnostus perinteisiä kädentaitoja kohtaan kasvaa vuosi vuodelta ja nyt löytyi sopiva kurssi yhden taidon oppimiseen ja vielä läheltä kotia naapurikunnan puolelta. Kurssille pakkasin mukaan kolme erikokoista puukkoa, sivuleikkurit ja viiltosuojahanskat. Puukot olin teroituttanut naapurin kyläsepällä aiemmin viikolla.

Pärekopan valmistusta olen kerran päässyt seuraamaan perinnepäivillä ja homma näytti mielenkiintoiselta ja helpolta. Kaikki työt näyttää helpolta, kun sitä ammattilainen tekee. No kurssipäivän ensimmäiset tunnit kyllä palauttivat todellisuuteen, päreiden kiskonta ei todellakaan ole helppoa, jos sitä ei osaa.

Opettajamme oli pärepuun käynyt kaatamassa edellisviikolla ja halkonut sen ns. sälepuiksi. Ne ovat vähän niin kuin kakkuviipaleita tukkipöllistä. Aivan sydänpuuta ei käytetä, mutta rungon reunoilta halotaan säleet. Pärepuu kaadetaan puun ollessa levossa eli marras-maaliskuussa ja erityisen tärkeää on pitää puu kosteana kokoajan. Se saa kuivaa ensimmäisen kerran vasta valmiina pärekoppana. Pärepuupöllejä voi varastoida vuosiksi esimerkiksi järveen tai ammeeseen, kunhan pysyvät veden alla kokoajan. Talvella niitä voi säilyttää myös lumihangessa. Perinnekäsityökirjasta luin pärepuun kaatamiseen vielä mielenkiintoisen yksityiskohdan. Entisaikaan uskottiin, että pärepuu täytyy metsässä kaataa latva kotiin päin, muuten puuta ei saa keskeltä halki.

Me pääsimme siis aloittamaan päreiden teon säleistä. Käytännössä homma eteni niin, että säle halkaistiin (syiden suuntaisesti) puolikai ja nämä taas puoliksi jne. kunnes lopputuloksena oli noin 1 mm paksuisia päreitä. Ensimmäiset halkaisut vaativat yllättävän paljon voimaa, viimeiset, lopullisen päreen, vetämiset taas kärsivällisyyttä, rauhallista vetämistä ja tuntumaa puuhun.

Ensimmäisten päreiden kiskonta tuntui tuskastuttavan vaikelta ja päreet katkeilivat liian aikaisin, niistä tuli toisesta päästä paksuja ja toisestä päästä seitin ohuita tai muuten vaan käyttökelvottomia. Mutta pikkuhiljaa homma alkoi sujua ja oli mahtavaa huomata, että oppi lukemaan puuta ja ohjailemaan päreen repeämistä. Onnistumisen elämyksiä tuli jokaisen onnistuneen päreen myötä.

Koko ensimmäinen kurssipäivä meni päreiden kiskonnassa. Päivän lopuksi jätesäkissä oli valmiita päreitä arviolta yhteen koppaan. Tavoitteena oli tehdä edes 20 cm x 30 cm kokoinen koppa. Siihen tarvittiin n. 15 pärettä, riippuen vähän päreiden leveydestä.

Sunnuntai aamuna tein vielä muutaman pitkän päreen lisää ja sitten pääsin kopan kokoamiseen. Kopan punonta aloitetaan sommittelemalla päreet jakkaran päälle ja sitten pujottelemalla pohja valmiiksi. Tärkeää on varmistaa, että päreet ovat oikein päin ns. mahapuoli eli sydänpuupuoli ylöspäin.

Laudan avulla pystypäreet taitetaan ylöspäin. Tämä vaihe tuntui hurjalta, että miten päre kestää 90 asteen taitoksen, mutta kyllä se kestää, jos päre on tarpeeksi ohut ja se ei ole päässyt kuivumaan. Koska teimme töitä sisällä, niin oli erityisen tärkeää huolehtia etteivät päreet pääse kuivumaan missään vaiheessa. Säilytimme päreitä jätesäkeissä, joihin suihkutimme vettä suihkepullolla. Myös keskeneräistä työtä piti suihkutella säännöllisesti.

Korin ensimmäiseen vaakakerrokseen taitettiin myös ihan 90 asteen kulmat ja se sidottiin narulla suorakaiteen muotoiseksi. Seuraaviin kerroksiin ei enää taitoksia tehty vaan ne pujoteltiin suoraan pystypäreiden väliin. Näin koppaan tulee luonnollinen pyöreä muoto. Alimmainen kerros on syytä saada hyvin pohjaan kiinni, jotta kopasta tulee kestävä. Tämä tehdään puukalikalla pieksemällä.

Työn päätteleminen oli aikaa vievä vaihe. Pystypäreet pääteltiin vaakatasoon tulevien ns. ulko- ja sisäpäreen avulla. Pärekopassa on siis aina ylimmäisessä vaakapärekierroksessa kolme vaakapärettä päällekäin ja siellä välissä pystypäre kaksinkerroin, yhteensä siis viisi pärekerrosta. Tässä vaiheessa viimeistään liian paksut päreet aiheuttavat harmaita hiuksia. Lopuksi tehdään vielä viimeistelyä mm. katkotaan liian pitkiä päreitä.

Sain ensimmäisen kopan kasaan jo ennen ruokatuntia ja omaan jätesäkkiin tehdyn inventaarion jälkeen totesin päreiden riittävän vielä toiseen koppaan. Tämä olikin loistavan homma jo senkin takia, että sain toisen kopan kanssa heti muistella itsenäisesti juuri oppimaani ja sainkin sen kasattua käytännössä ilman opettajan apua. Luulen, että tämän jälkeen muistan paljon paremmin punonnan kuin että olisin ehtinyt tehdä vain yhden kopan opettajan suurella avustuksella.

Ensimmäinen koppa oli perinteinen kauppakori tyylinen. Ja siihen tein vielä koivunoksasta kiertämällä kantokahvan.

Toisesta kopasta tuli tällainen korkea pyöreä.

Rakkautta ja maanantimia -blogin väki oli myös samalla kurssilla, joten kannattaa käydä lukemassa myös heidän kokemuksia kurssista. Omavaraisbloggaajista myös Harmaan torpan emäntä oli pärekoppakurssilla käynyt lähiaikoina ja hänen blogistansa löytyy myös havainnollistavat videot. Kaikki olemme olleet kokeneen kopantekijä Raija Tiivan opetuksessa.

Innostuin kyllä näistä päretöistä oikein kunnolla. Täytyy käydä lisää kursseja ja ehkä uskaltautua itsekin kaatamaan pärepuu ja tekemään työ ihan alusta asti. Olen jo aiemmin ollut ahkera pärekoppien käyttäjä. Koppa kulkee mukana niin sienimetsällä kuin kauppareissuillakin ja koppaan pakataan kesällä pyyhkeet ja saunajuomat, kun lähdetään mökille saunaan. Jatkossa aion kulkea ylpeästi itse tehty pärekoppa käsivarrella!

Emäntä

maanantai 4. marraskuuta 2019

Omavaraisempaa elämää 2019 osa 8

Kuukauden ensimmäinen maanantai ja Suuntana omavaraisuus-sarjan aika. Tänään me sarjaan osallistuvat bloggajat olemme kaivaneet esiin keväällä tehdyt listat tavoitteista omavaraisuuden saralla ja katsoneet, että kuinka tavoitteet ovat toteutuneet.

Kasvimaalla viimeiset yhdeksän kuukautta ovat näyttäneet tältä; kierros on tehty.

Kaikenlaista sitä itsekin listasi nyt päättyneen kasvukauden tavoitteeksi, joten katsotaanpa kuinka kävi.

1. Marjametsästä enemmän satoa

Ensimmäinen tavoite oli kerätä enemmän metsämarjoja. No mustikka vuosi oli vähintään yhtä huono kuin edellinen, mutta 10 lirtaa mustikkaa onnistuttiin keräämään. Villivadelmasato sen sijaan oli loistava ja viihdyinkin vadelmapuskissa niin, että 13 lirtaa kertyi pakastimeen. Hilloja emme keränneet ollenkaan, koska eivät kypsyneet lomamme aikana Inarissa. Puolukoita keräsin vajaan ämpärillisen syksyllä Inarissa.

Tavoite kerätä enemmän marjoja ei toteutunut, mutta tälläkin sadolla on kyllä omavaraisuus marjojen osalta turvattu. Varsinkin kun metsämarjasatoa täydentään puutarhasta saadut viinimarjat.

2. Kesäkalastus aktiivisemmaksi

Tämä tavoite ei toteutunut. Meillä ei vaan näköjään ole kesällä aikaa kalastaa. Toki kävimme muutaman kerran uistelemassa ja muikkuverkotkin olivat elokuussa muutamana yönä järvessä. Teimme jopa pienen kokeilun muikkusäilykettä. Oikein hyvää tuli, joten on sääli että emme ehtineet enempää kalastaa. Kuukauden Inarin loma syksyllä toki verotti potenttiaalista kalastusaikaa.

Nyt odotellaan järven jäätymistä, jotta päästään talviverkoille.

3. Oma pizzamauste

Tämän tavoitteen toteuttumiselle oli hyvät edellytykset, mutta lopputuloksena on purkillinen kuivattua mäkimeiramia. Kasvatin basilikaa siemenestä asti ja ne kasvoivat hyvin, mutta en käyttänyt niitä. En tuoreena, enkä kuivannut. En osaa sanoa, miksi näin tapahtui. Ei vaan ollut muka aikaa ja aina oli jotain tärkeämpää kuivurissa.

4. Kasvimaalle varmoja valintoja

Kasvimaalla oli porkkanaa, punajuurta, purjoa, puna- ja keltasipulia, tilliä, salaattia, kesäkurpitsaa sekä kehäkukkaa. Sato onnistui ihan hyvin, purjoa lukuunottamatta. Perunaa ei ollut ollenkaan, mutta ensi keväänä istutan kyllä taas vähän perunaakin. Tavoite siis täyttyi, mitään "turhaa" en viljellyt.

5. Avomaankurkun viljelyn lisääminen

Tavoitteena oli viljellä avomaankurkkua niin paljon, että sitä riittää myös säilöttäväksi ja tämä tavoite onnistui. Suolakurkkuviipaleita ja kurkkusalaattia on monta purkkia kellarissa talven varalle.

6. Kellarin kunnostus ja käytön lisääminen

No kellarille ei tullut sitten tehtyä yhtään mitään. Meidän maakellari on siis ihan toimiva ja käytössä oleva, mutta tavoitteena oli sitä vähän siistiä, maalata seiniä yms. Ehkä ensi kesänä sitten. Naapurista ostetut perunat ovat kellarissa ja hilloja myös.

7. Uusien sienien opettelu

Ei toteutunut. Vanhastaan tutuista sienistäkin jäi suurin osa keräämättä. Vain kanttarelleja ja suppilovahveroita keräsin, näistäkin vain suppiksia säilöttäväksi asti.

8. Kasvihuone

Pitkäaikainen haave jota en ihan tosissani ajatellut vielä tällä kasvukaudella toteuttaa, mutta niin vain kävi että keväällä kasvihuone pihaan nousi. Tomaattisato oli ensikertalaiselle hyvä, tosin siinä auttoi hurjasti naapurin ammattiviljelylijältä saadut taimet, jotka ensimmäiset kypsät tomaatit tuottivat jo juhannuksen aikoihin. Itse kasvatetut taimetkin loppukesästä antoivat ihan hyvin satoa. Muutamia kasvihuonekurkkuja saatiin syödä, mutta paprikat eivät kypsyneet ikinä.

9. Sadeveden talteenotto

Oli tarkoitus lisätä sadenveden talteenottoa, mutta yhdellä tynnyrillä mentiin tämäkin kesä. Jossain vaiheessa hetkeksi vesi loppui ja joutui taas raahaan järvestä kasvihuoneen kasteluvettä. Ensi kesänä viritän sen toisenkin tynnyrin. Talvikin pääsi yllättämään sadeveden kerääjän ja tynnyri ehti jäätyä. Onneksi jään sai hakattua vielä rikki ja tynnyrin tyhjennettyä.

Kaiken kaikkiaan kohtuullisesti onnistunut kasvukausi. Mikään osa-alue ei tuottanut suurta pettymystä ja hyviäkin satoja tuli niin kasvimaalta kuin metsästäkin. Satoa on säilöttynä pakastimessa, kellarissa ja kuivattuna purkeissa.

Omavaraisuuden osalta talvi jatkuu metsästyksen merkeissä, hirvijahti on vasta puolessa välissä saaliin osalta ja peurajahti ei ole kunnolla vielä alkanutkaan.. Kunhan järvi jäätyy, niin päästään taas säännöllisen kalastuksen pariin. Toisin sanoen kasvisten osalta satokausi on ohi, mutta lihan ja kalan osalta vasta kunnolla alkamassa.