maanantai 6. tammikuuta 2020

Omavaraisempaa elämää 2020 osa 1

Uusi vuosi, uudet suunnitelmat ja tavoitteet. Tervetuloa mukaan rakentamaan omavaraisempaa elämää. Pidempään mukana olleet lukijat tietävätkin, mistä tässä Suuntana omavaraisuus-sarjassa on kyse, mutta kerrataan vähän näin uuden vuoden alkajaisiksi. Tarkemmin sarjan ideasta voi lukea Tsajut-blogista, jonka kirjoittaja toimii sarjan kokoavana voimana.

Yksinkertaisuudessaan, joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina, mukana olevat bloggaajat julkaisevat blogeissaan omavaraisuutta käsittelevän kirjoituksen/videon ja linkittävät loppuun kaikki muut mukana olevat blogit. Yleensä meillä on jokin yhteinen aihe, josta jokainen kirjoittaa omasta näkökulmastaan. Sarjassa on mukana monenlaisia blogeja, osa on omavaraisuudessa todella pitkällä, osa aloittelee yrttejä kasvattamalla kaupunkikodissa.

Nyt alkaa jo sarjan kolmas tuotantokausi. Metsäläiset elämää osalta toinen kausi, ensimmäiselle emme ehtineet vielä mukaan. Näin kauden ensimmäisessä osassa lajittelemme linkit kasvuvyöhykkeittäin, jotta teidän lukijoidenkin on helpompi hahmottaa, minkälaisissa olosuhteissa kukakin yrittää ruokaa kasvattaa.

Me asumme kasvuvyöhykkeellä kolme, Päijät-Hämeen pohjoisosassa. Isännän kanssa kahdestaan asustellaan 1926 rakennetussa hirsitalossa pienessä maalaiskylässä. Perheeseen kuuluu myös pohjanpystykorva Pihka ja apuna hääräilevät myös minun vanhempani. Pihassa on pieni kasvimaa ja kasvihuone hankittiin viime keväänä. Mutta suurelta osalta omavaraisuutemme on sellaista metsästäjä-keräilijä tyyliä. Isäntä metsästää, kotitarvekalastamme yhdessä ja minä kerään sienet, marjat ja villiyrtit metsästä.


Suunnitelmia omavaraisempaan elämään 2020

1. Kasvimaa ja kasvihuone viime vuoden tapaan

Kasvimaan ja kasvihuoneen osalta ei ole tarve juurikaan muuttaa suunnitelmia viime vuodesta. Tuttuja ja varmoja valintoja porkkanaa, punajuurta, tilliä, salaattia, kelta- ja punasipulia kasvimaalle. Purjon kasvatuksen siemenestä asti taidan tänä vuonna unohtaa, viime vuoden sato oli työmäärään nähden surkea. Ehkä ostan valmiita taimia. Perunaa voisi välivuoden jälkeen laittaa vähän kasvimaalle ja maa-artisokat on istutettu ja syksyllä.

Kasvihuoneeseen tomaattia ja kurkkua. Ehkä yritän taas paprikaakin vaikka viime kesänä epäonnistuin. Lisäksi avomaankurkkua kasvilavoihin ja kesäkurpitsaa muutama taimi.

2. Perinteisten kädentaitojen opettelu

Olen tällä hetkellä todella innostunut vanhojen käsityötaitojen opettelusta. Opiskelu on aloitettu jo viime marraskuussa pärekoppakurssilla. Kurssista voit lukea täältä. Parin viikon päästä alkaa kalannahan parkkauskurssi ja kevään mittaan on ohjelmassa sekä tuohitöitä että kehräyskurssia. Mielenkiintoinen kurssikevät edessä.

3. Kellarin kunnostus

Maakellari on käytössä, mutta kaipaa vähän kunnostusta. Tämä oli työlistalla jo vuosi sitten, mutta eipä edistystä viime vuonna tapahtunut. Yritetään ensi kesänä uudella innolla.

4. Saaristolaissavustin

Saaristolaissavustimen rakentamista on suunniteltu jo monta vuotta, jotta pystyisi itse palvaamaan myös lihaa. Jospa suunnitelman tänne ylöskirjaaminen nopeuttaisi toteuttamista.

5. Metsänantimet talteen

Toivotaan hyvää marja- ja sienisatoa. Ja aikaa kerätä sato talteen. Nyt on kaksi heikkoa mustikkavuotta takana, joten toivottavasti tänä vuonna sato onnistuisi.

Tällaisilla suunnitelmilla ja tavoitteilla lähdetään tähän vuoteen. Toteutumista pääsette seuraamaan aina kuukauden ensimmäisenä maanantaina.

Käykää lukemassa myös sarjan muiden blogien suunnitelmia.

Kasvuvyöhyke 1

Omavarainen
https://www.omavarainen.fi/l/tammikuu2020/

Wannabee Farmari
https://farmertobee.blogspot.com/2020/01/kohti-omavaraisempaa-elamaa-2020-1.html

Iso-Orvokkiniitty
https://iso-orvokkiniitty.fi/blog/kuudes-vuosi-iso-orvokkiniitylla

Laura eli Javis
https://lauraelijavis.wordpress.com/2020/01/06/urbaania-omavaraisuutta

Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarhat
https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2020/01/suunnitelmia-talle-vuodelle.html

Pienen pieni farmi
https://pienenpienifarmi.com/?p=1068

Urban Farming kaupunkiviljely
https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2020/01/omavarainen-puutarhan-maan-parantaminen.html

Rouva Yrttinen
https://rouvayrttisen.blogspot.com/2020/01/rouva-yrttinen-esittaytyy.html

Kohti laadukkaampaa elämää
https://varmuusvara.blogspot.com/2020/01/tammikuu-2020.html

Oma tupa, tontti ja lupa
https://omatupajatontti.blogspot.com/2019/12/rapparina-ja-nuohoojana.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut
https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus2020-osa-1/

Harmaa torppa
https://www.harmaatorppa.fi/2020/01/omavaraisuutta-vuonna-2020-osa-1.html

Airot ulapalla
https://airotulapalla.blogspot.com/2020/01/suuntana-omavaraisuus-osa-1.html

Caramellia
https://caramellia.fi/tammikuu-2020/

Rakkautta ja maanantimia
https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2020/01/suuntana-omavaraisuus-2020-osa-1-keta.html

Villa Kotiranta
http://www.villakotiranta.fi/?p=3611

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki - suurien unelmien puutarhablogi
https://puutarhahetki.blogspot.com/2020/01/unelmana-omavaraisempi-elama.html

Korkeala
https://www.korkeala.fi/?p=3005

Kasvuvyöhyke 5

Sorakukka
http://www.sorakukka.fi/?p=972




18 kommenttia:

  1. Heti tuli omalle listalle lisää asioita! Maa-artisokkaa on meillä pari neliötä mutta ne pitäisi nyt varmaan kaivaa ylös ja jakaa niin että kasvustoa saisi laajennettua. Meidän kellari on talon alla, siellä pitäisi uusia hyllyt ja muutenkin järjestää tilaa paremmin. Pärekopasta tuli mieleen punonta, täällähän kasvaa hyvänä raaka-ainekasvina idänkanukkaa. Sitä olen vähän testaillut jo pajun korvikkeeksi punontaan mutta aika alkuvaiheessa ollaan. Lähinnä tavoitteena istutusalueiden reunusten virittely punomalla. Keräily jäi omalta listalta myös pois. Opettelen vähitellen sieniä, toissa vuonna tutustuin haperoihin, viime syksynä lampaankääpään. Eli vähitellen laajennan tätäkin osaa ruuasta. Marjastusta olisi voinut tehdä enemmänkin mutta marjareissujen ajoittamisessa on vielä opeteltavaa, esimerkiksi vadelmien kanssa kävi niin että ensin piti odotella raakileiden kypsymistä ja sitten tulikin rankkasateet, eli aika vähiin jäi vadelmien määrä vaikka se lempimarja onkin. Mutta jospa tänä vuonna hahmottaisi vähän paremmin tämänkin asian.

    VastaaPoista
  2. Miten kivoja suunnitelmia! Ihailen niin tuota metsästys-keräily -mentaliteettia.

    Ja älysin juuri yhden puutteen omalta listalta, niittäin punajuuren! Rakastan punajuuria, mutta ne ovat olleet jo pari vuotta kiellettyjen listalla sappaitaudin vuoksi. Nyt kun sappi poistettiin kokonaan, saan taas syödä punajuurta niin paljon kun sielu sietää, joten punajuurta pitää kyllä laittaa kasvamaan tänä vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa että saat ottaa taas punajuuren ruokalistalle ja kasvatukseen :)

      Poista
  3. Maakellarin kunnostus on meillä ikuisuuslistalla. Ei vain olla saatu aikaiseksi. Helpottaisi kyllä hillojen, mehujen ja juuresten säilömistä.
    Pärekoppakurssi kiinnostaisi, mutta täällä päin ei taideta sellaista järjestää edes kansalaisopistossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naapuri maakunnan kansalaisopiston kurssille minäkin menin kuokkimaan, kun ei omalta alueelta löytynyt mielenkiintoisia kursseja.

      Poista
  4. Mihin olet menossa kehräyskurssille? Sellaiselle osallistumisesta minäkin haaveilen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hollolaan Wellamo-opiston kurssille. https://www.opistopalvelut.fi/wellamo-opisto/course.php?t=22953

      Poista
  5. Nuo kurssit kiinnostaisivat myös itseäni. Vielä en sellaisille kerkeä, joten olisi ihana lukea kokemuksiasi niistä :)

    VastaaPoista
  6. Nuo kurssit kuulostaa ihanilta. Parin viime vuoden aikana on vastaan tullut kalannahasta tehtyjä asusteita ja ne on yksinkertaisesti upeita. Käsin tekeminen on minullakin sydäntä lähellä ja itse ajattelin opetella kirjontaa. Vaikkei se nyt omavaraisuuteen mitenkään liitykään. :D

    VastaaPoista
  7. Toivottavasti teillä saadaan savustin aikaiseksi ja seikkaperäinen selostus siintä tänne julkiseksi. Semmoisen haluan meille myös, vaikka tämän vuoden työlistaan se ei ihan mahdukaan.

    VastaaPoista
  8. Savustin on nyt sitten niin odotettu, että kunnon ohjein ja kuvin saat sen toteuttaa. Aikomus on ollut myös sellainen toteuttaa ja naapureilla olen käynyt vakoilemassa. Jotenkin en vain ole löytänyt sitä omanmaun savustinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkaa tulla paineita tuon savustimen kanssa, kun te odotatte kuvia ja ohjeita :D

      Poista
  9. Tosi kivoja suunnitelmia! Mielenkiinnolla jään odottamaan etenkin savustinprojektin etenemistä. Oikein hyvää ja satoisaa vuotta!

    VastaaPoista
  10. Kalastus olisi tavattoman ihanaa, jos voisi saada osaksi omavaraisuutta. Mato-ongella sadot ovat liian pienet siihen tarkoitukseen, ja kovin on vaikeaa saada ongelle kaveria. Voisin istua tuntitolkulla katsellen kohoa... ihan sama tuleeko kalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kalastus on painottunut enemmän talveen ja talviverkkokalastukseen, mutta nyt kalastus jää kyllä vähiin kun järvi ei jäädy kunnolla.

      Poista
  11. Savustin olisi kyllä kova juttu. Pitäisi itsellekkin kehitellä. Meillä ei ole kuin sähkösavustin minne ei isoja paloja mahdukkaan. Mustikka sadon perään itsekkin itken. Niitä kyllä söisi mielellään mutta kun satoa ei tule niin sitä ei tahdo tulla. En kyllä näillä main tiedäkkään vielä paikkoja mistä marjaa löytäisi🤔 Pitäisi lähteä lähimetsiä tutkimaan

    VastaaPoista